Jokerit jatkoi vahvaa menoaan KHL:ssä, kun ryhmä haki maukkaan 3-1-vierasvoiton Zagrebin kiekkokarnevaalista.

Vähämaalisen illan ratkaisu nähtiin toisessa erässä, missä Jokerit onnistui kääntämään pelin itselleen kahdella osumallaan.

Illan yksi komeimpia suorituksia oli Linus Omarkin upea esityö Petteri Wirtasen voittomaaliin.

Ruotsalaistähden syöttö löysi lähes hämmentävällä tavalla maalille nousseen sentterin.

– Ruotsalainen taikuri taikoi sellaisen syötön, että yllätyin jopa itse. On kyllä maaginen kaveri, Wirtanen äimisteli SuomiKiekko-sivustolle.

Muuten ilta oli helsinkiläisiltä varsin kurinalainen. Ryhmä ei ihmeitä SKA-pelin jälkeen esittänyt, vaan nappasi kliinisen voiton täyden kroattiyleisön harmiksi.

– Tuollaisen ison voiton jälkeen henkinen lataus pitää kaivaa aina uudestaan. Ja tänään vastassa oli myös hieman erityylinen joukkue.

Vaikka vahvasti pohjoiamerikkalainen vastustaja pyrki rynnimään kovaa päälle, pääsi Jokerit läpi ottelun jopa yllättävän helposti pois omista.

– Pakit joutuivat tekemään ison työn hakemalla kiekkoja paljon omasta päästä. Mutta paketti pysyi kyllä hyvin kasassa, Wirtanen kiitteli.

Ilari Isotalo, Zagreb
Twitter: @IlariIsotalo

Miten Wirtanen on muuten sopeutunut Jokereihin? Lue siitä myöhemmin SuomiKiekko-sivustolta!

Tuoreet sarjataulukot ja kaikki KHL-uutiset löydät ERIKOISSIVULTAMME!