Jokerit onnistui nappaamaan päänahan KHL:n ”isoihin seuroihin” kuuluvalta Dinamo Moskovalta, kun vierailijat olivat sunnuntain kierroksella parempia lukemin 3-1.

Narriryhmä siirtyi kahden maalin johtoon jo avauserässä, kun Jani Rita ja Niko Kapanen iskivät osumat mieheen.

Toisessa erässä Dinamo tuli kyseenalaisella tavalla maalin päähän, kun Jokereiden maalivahtia Henrik Karlssonia estettiin selvästi, minkä yhteydessä Dinamon Andrei Mironov tinttasi kiekon pussiin (lue lisää).

Kolmannessa erässä ratkaisua pelille iski Juhamatti Aaltonen, jonka tarkka rannelaukaus upposi sisään. Dinamo ei onnistunut lopussa hyvistä yrityksistään huolimatta saamaan kiekkoa enää Karlssonin selän taakse. Ruotsalaisvahti oli muutenkin hyvin isossa roolissa voitossa torjuttuaan 42 kertaa.

Dinamo-ottelu myös päätti Jokereiden vieraskiertueen. Seuraavaksi narriryhmä on tulessa tiistaina, kun hallitseva KHL:n mestari Metallurg Magnitogorsk saapuu Hartwall Arenalle vieraaksi.

Tsekkaa KHL:n sarjatilanteet ja taustatiedot erikoissivustoltamme täältä!