Jokerit onnistui palaamaan pienehkön maajoukkuetauon jälkeen voittoisasti mukaan arkeen, kun Dinamo Minsk kaatui kotona lukemin 3-1.

Kotijoukkueen sankariosastolta löytyi duunaripuolen miehiä, kun avausmaalista vastasi Jere Sallinen ja toisesta Eetu Pöysti. Kaksikon ja Johan Harjun muodostama ketju olikin paljon esillä kamppailussa, missä alussa varsinkin Jokereilla oli vielä hakemista tauon jälkeen peliin kiinni pääsemisen suhteen.

– Kyllä se tauko aina vähän verottaa ja alussa saattaa olla ylilatautumista ja sitä, että se pelitatsi vähän uupuu. Ollaan vähän vielä kuin taukofiiliksellä, mutta kyllä me mun mielestä hyvin se peli pidettiin kasassa ja se parani loppua kohden, vaikka vastustaja saikin maalin siihen loppuun, 2-0-maalista vastannut Pöysti tuumasi SuomiKiekko-sivustolle.

Mutta tauko muuten ei kerännyt kritiikkiä, vaan Pöysti otti sen ilolla vastaan.

– Tekee aina hyvä saada kausi vähän kuin poikki tähän kohti. Vähän pääsee lataamaan akkuja, mikä sitten tuottaa varmasti tulosta jatkoa ajatellen ja tulevaisuuden peleihin.

Energiaa riittikin ja Pöysti oli näkyvä pelaaja kaukalossa. Maalista irtosi hieman huumoriakin.

– Se oli paljon reenattu quick release!

– Ei, kyllä siinä oli hyvin maskia ja se kuti oli sellainen putoava lehti, mikä sitten upposi, Pöysti naureskeli.

Pöystille siunattiin pelin tuoksinnassa myös rankkari, mikä ei kuitenkaan ihan maaliin asti päätynyt.

– Täytyy mennä harjoittelemaan noita, niin on ensi kerralla vähän jotain uutta kikkaa tarjolla, 25-vuotias laituri mietiskeli hymy huulilla.

Päävalmentaja Erkka Westerlundilla oli paljon hyvää sanottavaa niin Pöystin henkilökohtaisesta pelistä kuin kolmikon tekemisestä.

– Pöysti teki täyspainoisesti töitä ja ainahan maalinteko toki kruunaa sen. Ollaan pyritty hyökkäämään suoraviivaisesti ja niin, että saataisiin aina laukauksia niistä hyökkäyksistä. Siinä mielessä hienoa, että kaksi maalia tuli niin. Toivottavasti nuo kannustavat muitakin ampumaan enemmän, Westerlund heitti ja jatkoi kehuja:

– Pöystin, Harjun ja Sallisen ketju on ollut harjoituksissa koko viime viikon ajan paras ketjumme.

Kyseisellä yhdistelmä Pöysti itse myös jatkaisi mielellään.

– Ainakin tässä pelissä oli oikein mukava pelata siinä, mutta kyllähän meillä on todella kovia äijiä tuolla katsomossakin, niin se on vähän sellaista päivä kerrallaan menoa. Ja sitä on tarkalleen niin hyvä kuin mitä se viimeinen peli on. Joka päivä vaan vetää sata lasissa ja katsotaan, että mihin se riittää.

Jokerit on seuraavan kerran tulessa sunnuntaina, kun vastassa on Slovan Bratislava.

Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen