Perjantaina kovin satsauksin tähän kauteen lähtenyt TPS ilmoitti erottaneensa päävalmentajana toimineen Kai Suikkasen, jonka tehtävässä korvaa Miika Elomo.

Syitä potkujen takana on ehditty jo paljon pyöritellä. Oliko kyseessä se, ettei Suikkanen saanut monta tähtipelaajaa sisältäneestä joukkueesta tarpeeksi irti vai oliko Suikkanen jopa menettänyt otteen joukkueesta.

Varsinkin toisen väittämän tähtipelaajiin kuuluva Radek Smolenak kiisti Ilta-Sanomille.

– Ei, ei, ei, ei ollenkaan. Se ei todellakaan mennyt niin, Smolenak sanoi lehdelle.

– Kaitsu teki erinomaista työtä ja varmasti kaiken voitavansa. Ja kuten sanoin, on meidän pelaajien syy ettemme esiintyneet tarpeeksi eduksemme. Tuemme häntä (Suikkasta) ja seisomme hänen takanaan, Karjala-turnauksessa Tshekin mukana ollut Smolenak jatkoi.

Eikä Smolenak ollut yksin mielipiteensä kanssa.

– En nähnyt asiaa niin, että hän olisi menettänyt otettaan pelaajista, Marko Virtala puolestaan yhtyi kantaan.

TPS:llä ensimmäinen peli uuden päävalmentajan kanssa on tiistaina, kun Mestarien liigassa ensimmäisen jatkokierroksen toisessa osaottelussa vastassa on Lukko.

Tsekkaa CHL:n taustatiedot ja otteluparit erikoissivustoltamme täältä!

Alkuperäinen IS:n juttu puolestaan löytyy täältä.