Raimo Summasen valmentama Avangard Omsk haki Helsingistä vieraspisteet tarkalla pelillä. Summanen kertoi joukkueensa himmailleen hieman tarkoituksellakin viime aikoina.

– Mulla taisi samalla tavalla käydä kolme vuotta sittenkin, että ensin mennään kauden alussa sellaisella suomalaisella aktiivisella tavalla.

– Mutta tässä sarjassa ja tällä pelirytmillä ei jaksa samalla tavalla pitää vauhtia yllä koko kautta. 4-5 peliä me ollaan pelattu nyt vähän heikommin mutta säästetty myös vähän energiaa. Ja nyt kiekot ovat pomppineet.

Omat pelaajat olivat antaneet suomalaisvalmentajalleen kommenttia Hartwall Arenan jäästä.

– Täällä on raskas jää. Pikkuisen jotenkin tipahtaa vauhti, tää on tosi vaikea. Jos olet vähänkin väsynyt, tempo tippuu heti. Jotenkin luistin ui vähän syvemmällä. Monessa hallissa on vähän liukkaampi jää.

Räväköitä lausuntoja aiemmin tämänkertaisella Suomen-vierailullaan antanut Summanen oli ottelun jälkeen itse rauhallisuus.

Tuoreet KHL-sarjataulukot nähtävissä KHL-erikoissivuillamme!

Pekka Mäntylä, Helsinki
Twitter: @pjmant