Antti Pihlström on pelannut hyvän alkukauden KHL:ssä. Vauhtikone on takonut jo 11 maalia ollen tuolla määrällä koko liigan maalipörssissä jaetulla sijalla 10.

Viimeisin osuma syntyi maanantai-iltana Jokereiden verkkoon. Maali oli Jokerit-Ufa -ottelun avausmaali, ja siivitti osaltaan Ufan vierasvoittoon Jokereista.

Pihlström on matkalla KHL-rupeamansa parhaita teholukemia kohti, sillä saldo kahdella edeltävällä kaudella Pihlström on paukuttanut ennätyksekseen 14 runkosarjamaalia. Viime kaudella hän teki KHL-kausiensa parhaat yhteenlasketut tehot 14+11, joista hän on siis enää kolmen maalin ja kuuden maalisyötön päässä.

Mistä näin hurja maalivire on peräisin?

Oikeastaan sama kenttä (sentterinä Aleksei Kaigorodov, toim. huom.) on pelannut jo parisen vuotta yhdessä. Se auttaa todella paljon, ja oli helppoa lähteä kauteen, kun tiedämme, mitä tehdä.

Teit Jokereita vastaan maalin suorasta luistelusta maalia kohti ja ohjasit syötön sisään. Se taisi olla ns. sinun näköinen maali.

Kaikki maalini tulevat varmasti maalin edestä. Maskista tai reboundeista.

”Olemme sentään kärkipäässä”

Ufa on KHL:n itäisessä konferenssissa neljäntenä. Omassa divisioonassaan se vain pisteen päässä kärkipaikkaa pitävästä Omskista. Raimo Summasen päävalmentaman seuran ohittaessaan se nousisi divisioonajohtajana konferenssin kahden kärkeen.

Ufan ongelmana on alkukaudesta ollut huonot esitykset muita kärkiseuroja vastaan. Jokerit oli käytännössä ensimmäinen Ufan kaatama kärkijoukkue. Ennen Jokereiden kohtaamista Ufa hävisi juuri Omskille kotonaan 2-6.

Kuinka tärkeää oli, että kaadoitte toisen kärkijoukkueen eli Jokerit?

Meillä ei edes ole ollut montaa kärkijengiä vastassa. Sitten, kun on ollut, niin olemme pelanneet huonommin, emmekä ole saaneet parasta irti. Jokereita vastaan ryhdistäydyimme viime tappion jälkeen, ja pelasimme fiksusti.

Mitä sanot alkukaudestanne kokonaisuutena?

Olemme sentään kärkipäässä. Aiemmin olemme olleet tässä vaiheessa hännillä ja vasta näinä aikoina alkaneet pelata. Nyt olemme pelanneet kurinalaisemmin kuin viime vuosina.

Ufassa halutaan varmaan tänäkin vuonna voittaa mestaruus.

Joka vuosi tilanne on sama. Voittoa tavoitellaan aina. Olemme hyvällä mallilla, vaikka parannettavaa on aika lailla. Olemme menossa parempaan päin koko ajan.

Oliko Jokereita vastaan pelaamisessa jotain erityistä?

Totta kai. Oli hienoa nähdä tämäkin. Yleisöäkin oli suhteellisen paljon. Oli kiva tulla tänne, ja kiva pelata. Tämä oli kiva piristysruiske tähän kauteen.

Onko Jokereiden hyvä menestys ollut yllätys?

Ei ole. Oli tiedossa, että Jokereilla on hyvä joukkue ja he pelaavat tosi fiksusti. He voittavat paljon pelejä hyvällä systeemillään. Jokerit ei ylihyökkää, kun venäläisillä on tapa, että välillä hyökätään liikaa. Jokerit pärjää, kun heillä on hyvä systeemi ja jätkät tekevät joka päivä töitä täysillä. Sillä tulee paljon voittoja. Jokerit on varmasti pudotuspeleissä vielä kovempi.

Maajoukkueasiat hämärän peitossa

Pihlström on ollut maajoukkueen vakiokasvoja jo vuosia. Hänet on nähty myös marraskuisessa Helsingin Euro Hockey Tourin turnauksessa usein, koska siihen Suomi on pyrkinyt kasaamaan parhaan mahdollisen joukkueen Euroopassa pelaavista pelaajista.

Tänä vuonna Leijonien kasaaminen on haastavampaa, sillä Champions Hockey Leagueta pelataan turnausviikon tiistaina, ja KHL jatkuu normaalisti läpi turnauksen.

Ufa tosin pelaa viimeisen pelinsä ennen turnausta saman viikon tiistaina, ja sen osalta sarja jatkuu heti turnauksen jälkeisenä maanantaina. Suurseuroista Pietarin SKA, Moskovan Dynamo, Kazan ja Moskovan CSKA pelaavat turnauksen aikana.

Tiedätkö, päästääkö Ufa sinut tulemaan, jos sinut valitaan Leijoniin?

Ei ole vielä tuosta tietoa. Katsotaan sitten, mikä on homman nimi. En ole niin perillä asiasta, että päästääkö seura vai ei. Meillä on tärkeitä pelejä, kun taistelemme lohkomme voitoista. Jokainen peli on tärkeä meille.

Haluaisitko tulla turnaukseen?

Ainahan on kivaa olla Suomessa, mutta katsotaan, mikä tilanne on sitten.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen