Kärppiin täksi kaudeksi yhden KHL-vuoden jälkeen palanneen Juha-Pekka Haatajan osalta tulosta ei ole syksyllä tullut vielä ihan sillä tavalla, mitä ehkä odotukset ovat olleet.

SM-liigan maali- ja pistepörssin kaudella 2012-2013 voittanut Haataja on onnistunut viimeksi maalinteossa 18.10, kun taas sitä ennen väliin mahtui lähemmäs kuukauden mittainen maaliton jakso.

Yhteensä 18 pelistä Haataja on kerännyt tähän mennessä kokoon tehot 4+4=8. Sijoitus koko Liigan pistepörssissä 64.

Ei sitä, mihin on totuttu.

Lehtereille Haatajan pelaaminen on näyttänyt suorastaan tukkoiselta. Sen 31-vuotias laituri myöntää suoraan.

– Tietenkin kun onnistumisia ei ole tullut, niin suorittaminen on mennyt vähän väkinäiseksi. Mutta kyllä, varmasti pitää paikkansa, Haataja sanoo juuri tukkoisuuteen liittyen SuomiKiekko-sivustolle.

– Tätä se kuitenkin vain on. Niin kauan pelannut, niin tietää, että välillä tulee hyviä ja välillä huonompia jaksoja.

Sen enempää tukkoisuuden syihin Haataja ei lähde pureutumaan. Samalla kuitenkin yhteispeli vanhan tutkaparin Ivan Humlin kanssa on ollut kaukana siitä, mitä se parhaimmillaan on ollut.

Osittain takana on myös hieman muuttuneet olosuhteet.

– Ivan pelaa nyt keskellä, missä sitten on enemmän puolustusvastuuta ja joutuu painimaan enemmän kulmissa, mitä toki tekee ihan hyvin. Ei tässä kuitenkaan mitään, paljon pelejä on jäljellä ja toivottavasti se lähtee rullaamaan tässä sitten jossain vaiheessa. Niitä hyviä ja huonoja jaksoja vain tulee. Pidemmän pätkän kun on pelannut, niin osaa katsoa vähän laajempaa kuvaa ja joskus se on vain vähän tukkoista.

Painihommia välillä

Haataja ehti perjantaina Ässät-pelissä kunnostautua myös painipuolella, kun kolmannen erän loppuhetkillä yhden maalin johtoasemassa juurikin ketjukaveri Huml oli kähinöiden keskellä. Haatajalle lopulta arvottiin tilanteessa ainoana ylimääräinen jäähy, mitä kokenut laituri ei aivan käsittänyt.

– Mulle ainakin jokaisessa seurassa on opetettu se, että jos siellä yhtä äijää vaan murjotaan, niin yksin sitä ei jätetä. Jatkossa teen samalla tavalla ja toivottavasti tekevät kaikki muutkin. Kuulemma sitten tulin ylimääräisenä mukaan, vaikka olisi siellä aika monta muutakin.

– Teema on kuitenkin se, että kaveria ei yksin jätetä.

Perjantaina Kärpät onnistui nappaamaan toisen peräkkäisen voiton hieman heikompien jaksojen jälkeen, kun Ässät kaatui lopulta lukemin 2-1. Juuri kolme pistettä oli se tärkein asia, mikä Haatajan mukaan ottelusta jäi käteen.

– Ei mikään maailman kaunein esitys, mutta voitto ja niitä kuitenkin tässä tarvitaan. Jouduttiin lopussa kovasti puolustamaan, mutta tehtiin se hyvin. Ei heillä kuitenkaan kahdessa ensimmäisessä erässä ollut kovin hirveästi paikkoja.

Ylipäätänsä viime aikoina Haatajalla on jäänyt hyvä kuva siitä, mihin oululaisjoukkue on edennyt vaikeiden hetkien jälkeen.

– Onhan siellä toki vielä parannettavaa, mutta nyt ollaan voitettu, mikä on hyvä juttu. Puolustuspelihän meillä on tuossa toiminut koko ajan. Vielä kun saataisiin vähän enemmän tehoja irti hyökkäyspäässä, niin eiköhän siitä ihan hyvä tule, Haataja summaa.

Kärpillä pelit jatkuvat heti lauantaina, kun oululaisjoukkue matkustaa Jyväskylään JYPin vieraaksi.

Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen