HIFK:n keskiviikkoinen 117-vuotisjuhlaottelu HPK:ta vastaan on erityinen ilta Robert Leinolle.

Täksi kaudeksi Hämeenlinnan jättänyt ja Helsinkiin siirtynyt nuori hyökkääjä kohtaa nimittäin ensimmäistä kertaa kasvattiseuransa.

– Kyllä tätä on odotettu kesästä asti. Täytyy toivoa, ettei mene ihan yli. Sitä vielä taklaa itsensä pihalle, Leino virnuili SuomiKiekko-sivustolle.

Onko kentällä tulossa mahdollisesti kuittia vanhoilta tutuilta?

– Voi olla, että parilta kaverilta tulee jotain kuittia. Mutta innolla odotetaan, yritetään vastata huutoon iskemällä vaikka pari maalia, hyökkääjä suunniteli.

Takaisin alkukauden vireeseen

Leinon alkukausi HIFK:ssa on ollut kokonaisuutena jopa yllättävän vahva. Tehopisteet ja iso rooli eivät saa nuorukaista vielä kuitenkaan tyytyväiseksi.

– Alku on lähtenyt todella hyvin, vaikka tässä pari peliä meni siellä täällä hiihdellessä. Nyt oli onneksi taas parempi peli ja sai olla keskellä – tuntui aika hyvältä, hyökkääjä pohti tehokkaan TPS-pelin jälkeen.

Iso rooli ja näytönpaikat eivät ole kuitenkaan yllättäneet.

– Roolia on ollut tarjolla. Nyt täytyy vaan koittaa iskeä, kun annetaan mahdollisuuksia. Niitä ei kuitenkaan loputtomasti tarjoilla.

Vaikka sopeutuminen HIFK:hon ja Helsinkiin on muuten sujunut mainiosti, ei Leinon tapauksessa voi puhua vielä ainakaan puhtaasti stadilaistumisesta.

Ei ainakaan pukukopissa vieressä istuvan Juuso Salmen mukaan. Joukkuekaveri vinkkasi tulokkaan lausuneen muun muassa Sörnäistä ”Sörniäiseksi”.

– Ei se slangi oikein suju vielä. Mutta ehkä mä harjoittelen jotain keskiviikoksi, Leino kuittasi.

Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo