HIFK:n syksyn suuriin onnistujiin kuuluu eittämättä 19-vuotias maalivahti Ville Husso. Nuori torjuja on ottanut ehdottoman kiinnityksen IFK:n ykkösmaalivahdin paikkaan, eikä näillä näkymin aio luopua asemastaan.

Kun HIFK:lla on takana seitsemän ottelua, on Husso aloittanut kuusi kertaa, ja näistä on ollut tuloksena peräti neljä varsinaisen peliajan voittoa ja viime viikonloppuna kaatui Lukko jatkoajalla. Husson torjuessa ei HIFK ole jäänyt pisteittä vielä kertaakaan.

On siis täysin paikallaan, että Husso otetaan SuomiKiekko-sivuston piinapenkki-haastatteluun.

Mitä sanot viime pelien otteistasi?

Ihan hyvin se koppi on tarttunut. Voittoja on tullut, mikä on hyvä asia. Joukkueenkin peli on hyvällä mallilla. Kopissa on hyvä fiilis ja jokainen nauttii tästä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Meillä on ollut hyviä ja kovia pelejä. Kun tämmöisetkin pelit, kuten Lukko-voitto jatkoajalla pystyttäisiin kääntämään kolmen pisteen voitoiksi, olisi se vielä parempi. Startti kaudelle on ollut hyvä.

Olet monessa tilastossa (voitot, torjuntaprosentti, päästetyt maalit) Liigan kärkipäässä. Mitä ajattelet niistä?

En hirveästi katsele tilastoja. Keskityn enemmänkin siihen, mitä voisi parantaa ja tehdä toisin. Tilastot eivät ole niin tärkeitä. Voittotilasto on totta kai tärkein.

Sekin näyttää hyvältä, sillä johdat sitä tilastoa Jussi Markkasen ja Rasmus Rinteen kanssa.

Se on tosiaan tärkein tilasto. Siinä pitää olla korkealla, jos haluamme menestyä.

Tavoitteena on NHL

Alle 20-vuotiaiden MM-kultaa viime kaudella voittanut Husso on St.Louis Bluesin NHL-varaus viime kesältä. Nuori mies on hyvällä tiellä kohti huippumaalivahdin statusta, mutta töitä on vielä paljon edessä.

Hälyttäväähän se toki olisikin, jos maalivahti olisi uransa huipulla jo tuossa iässä.

Mitä parannettavaa sinulla on itse pelaamisessa?

Reaktiot ja liikenopeus ovat isoimmat asiat. Liigassa on hyviä laukojia ja hyviä vetoja tulee paljon. Tavoitteeni ovat kuitenkin vielä korkeammalla. Haluan päästä haastamaan itseni NHL:ssä. Siellä pitää sitten olla jo huippuluokkaa, että pärjää. LundellinJannen” kanssa asioita kehitetään koko ajan näitä asioita. Olemme hyvällä tiellä tässä matkassa.

Pidätkö siitä, että vetoja tulee paljon?

Se on mukavaa, että vetoja tulee paljon. Ruotsissa taisi tulla ensimmäistä kertaa tällä kaudella yli 30 vetoa. Siinä oli hommia. Muuten on ollut aika hiljaista, eikä vetoja ole tullut.

Kumpi sopii sinulle paremmin: Se, että kenttäpelaajat blokkaavat vetoja vai että näet vedot mahdollisimman hyvin?

Vaikea sanoa. Joukkue uhrautuu hyvin, ja menee kiekkojen eteen tietyissä tilanteissa. Se on hienoa nähdä.

Vaikean paikan selviytyjä

HIFK:n maalinsuu on ollut koko tämän vuosituhannen vaikea paikka. Monet maalivahdit ovat sulaneet kovassa paineessa, ja viime vuosien IFK-vahdeista oikeastaan vain Juuso Riksman on onnistunut tuossa paikassa.

Husso pääsi tai joutui ykkösvahdiksi viime kaudella puoliksi vahingossa, kun kävi ilmi, ettei NHL:ään ennen kautta kaikonneen Antti Raannan korvaajaksi suunnitellusta Brad Thiessenistä ollutkaan ykköstason maalivahdiksi.

Miltä se tuntuu, että olet vakiinnuttanut itsesi aloittavaksi maalivahdiksi?

Hommia on tehtävä paljon, ja siitä omasta pelipaikasta on treenattava ja pelattava koko ajan. Ei se ilmaiseksi tule.

Onko tämä kauden aloitus tuntunut helpommalta kuin vuosi sitten?

On ollut. Viime kausi oli ensimmäinen, ja nyt olen osannut valmistautua ja tiedän, mitä nämä pelit ovat.

Miltä CHL-pelit tuntuvat nyt, kun Liigakin on käynnissä?

On hienoa, että pääsee reissaamaan. Olimme Saksassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Nämä matkat ovat hienoja ja koko liiga on mielenkiintoinen.

Tuntuuko pelaaminen erilaiselta myös maalivahdin näkökulmasta?

Kyllä ne erot huomaa. Joukkueet pelaavat eri pelityyleillä, ja on kivaa, että peli on välillä erilaista kuin Suomessa.

Miten ne erot tuntuvat?

Se tulee pienistä asioista. Ylivoimat ovat erilaisia, joukkueet syöttelevät eri tavalla, ja hakevat jopa takatolpille paikkoja. Siinä tulee pikkujuttuja, joista tulee loppujen lopuksi isoja, ja jotka tekevät huomattavia eroja. Omalla pelillämme voimme haastaa kuitenkin minkä joukkueen tahansa missä vain.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen