HIFK aloittaa oman Liiga-kautensa illalla Bluesia vastaan. Samalla otellaan ensimmäinen erä uudessa pääkaupunkiseudun paikallistaisteluiden sarjassa.

HIFK on yksi kauden mustista hevosista, ja sen voi hyvinkin odottaa taistelevan neljän joukkoon pääsystä runkosarjassa. Ville Peltosen lopetettua kapteenina nähdään muutaman vuoden tauon jälkeen Toni Söderholm, jonka HuippuKiekko-sivusto istutti piinapenkkiinsä juuri kauden alla.

Miten valmistautuminen tulevaan kauteen on sujunut HIFK:n osalta?

Ihan hyvin. Ei se kuitenkaan ilman kommelluksia ole mennyt. Olisin toivonut, että kun on ollut uusi valmentaja ja paljon uusia pelaajia, niin että pelaajat olisivat olleet terveinä. Olemme joutuneet rukkaamaan kokoonpanoja peleihin, mutta kai se kuuluu tähän. Kaiken kaikkiaan on mennyt hyvin. Opittavaa on paljon, ja uusia treenejä, harjoitteita ja pelijuttuja on ollut paljon. Olen tykännyt tästä paljon. Vuosi vuodelta tästä tulee makeampaa ja makeampaa.

Mikä on ollut pelien anti teille?

Meillä on hyvä joukkue ja pystymme pelaamaan hyvin. Virheistä meitä on rokotettu aika rankalla kädellä, mikä kuuluu ammattilaisurheiluun. Sekin on opittava. Virheet ovat tulleet tavallaan hyviin paikkoihin, että niistä on ollut helppo saada oppia. Karvauspeliin on tullut lisää monipuolisuutta, ja joukkueessa on ollut hyvä tekemisen meininki. Jätkät ovat koko ajan korvat höröllä.

Millaista on olla HIFK:n kapteeni Ville Peltosen jälkeen?

Onhan seurassa ollut muitakin kapteeneja. En lähde täyttämään hänen saappaitaan, vaan teen asiat omalla sarallani niin hyvin, kuin ikinä pystyn. En ala kopioida ketään, vaan teen asiat niin kuin itsestäni tuntuu parhaalta. Ville on ollut minun kapteenini, ja oli siinä aivan esimerkillinen. Jos Villestä voi ottaa jotain oppia, niin ensin tehdään omat asiat niin hyvin kuin mahdollista, ja sitten aletaan katsoa päältä, että miltä peli näyttää, ja miten sitä voi pelaajiston sisältä parantaa. Avoimin mielin lähdetään, ja se on tosi iso kunnia.

Törmänen on muuttanut asioita

HIFK:sta ja sen ympärillä puhutaan aina paljon. Lähinnä ”Edarin” päävalmentajatilanne on kuohunut ja kuohuttanut viime vuosina paljon. Tilanne alkoi Petri Matikaisen äkillisestä lähdöstä ja soppa kiehui myös koko sen ajan, kun Raimo Summanen valmensi joukkuetta.

Antti Törmäsen tultua puikkoihin on tilanne rauhoittunut, mutta HIFK herättää edelleen paljon tunteita. Omien fanien keskuudessa odotukset ovat jälleen kovat, ja henkilövalintojen rauhoittama tilanne ja kovat pelaajahankinnat antavat odottaa positiivisinta IFK-sesonkia pitkään aikaan.

Muutaman vuoden ajan HIFK:n ympärillä käyty keskustelu on ollut negatiivista. Nyt positiivista puhetta on aika paljon. Oletko huomannut?

Kyllä olen. Tämä on suhteessa siihen, kuinka paljon joukkue antaa itsestään, millaisia signaaleja se lähettää pelillisesti ja muutenkin. On mukavaa kuulla, että ympärillä käytävä puhe on positiivista. Tärkein juttu tapahtuu kuitenkin kentällä. On pystyttävä pelaamaan siten, että kaikki ovat tyytyväisiä ja tulee pisteitä ja voittoja.

Auttaako ympäristön positiivisempi lähestyminen?

En ajattele joka päivä sitä, mitä ympärillä puhutaan. Onhan tämä enemmän positiivinen kuin negatiivinen asia. Haluamme, että ympärillämme on positiivinen ”viba” koko ajan. Hyvin pelaaminen on paras tapa saada uusia ystäviä.

Mitä uutta päävalmentaja Antti Törmänen on tuonut joukkueeseen?

Koko valmennusjohto on tuonut paljon; Uusia tapoja harjoitella ja treeneissä kaikki yksityiskohdat pitää tehdä jäällä aivan viimeisen päälle. Mitään unohduksia ei sallita. Hän provosoi pelaajissa omaa ajattelua ja koittaa herätellä siihen, että pelaajat näkisivät itse itsessään mahdollisuuksia ja sitä, mitä pitää kehittää. Sitä hän tekee todella aktiivisesti, mikä on erinomainen juttu.

Pidätkö siitä, että hän suhtautuu tähän asiaan juuri näin?

Hän haluaa, että pelaajat ovat itsensä kanssa aktiivisia. Kun asiaa miettii, niin sehän on paras tapa kehittää pelaajaa, että tajuat itse, mikä mättää! Ei jonkun tarvitse aina tulla kertomaan. Harjoitukset ovat olleet kovatempoisia ja intensiivisiä, eivätkä niinkään pitkiä. Luulen, että kun nostamme laadullisesti jäätreenejä, kaikki pienet yksityiskohdat siirtyvät peleihin. Missä vaiheessa peli alkaa näyttää yhtenäiseltä ja siltä, että olemme olleet pitkään yhdessä, niin sitä on mahdotonta sanoa. Ensin pitää pelata hyvä määrä pelejä.

Uuden ajan ensimmäinen ottelu

HIFK menetti Jokereiden myötä yhden paikalliskilpailijan, mutta samalla pääkaupunkiseudun herruudesta alkavat pelata IFK ja Espoon Blues.

Millainen HIFK-Blues –paikallisasetelmasta tulee?

Siitä tulee hyvä. Jos niistä tulee kovaotteisia ja kiivaita pelejä, niin kansaa tulee varmasti. Ei siihen pidä kopioida mitään, että se olisi seuraava HIFK-Jokerit. Se on oma tarinansa, ja Bluesia vastaan on aina pelattu erilaisia pelejä kuin Jokereita vastaan. Tehdään siitä niin hyvä kuin pystytään, onhan siinä aineksia! Tyttäreni menee paljon mieluummin Espoossa kouluun, kun olemme voittaneet.

Millainen vastustaja Blues on vuosien varrella ollut?

Se on kehittynyt paljon siitä, mitä se oli aikanaan. Takavuosina Blues ei ollut läheskään niin yhtenäinen seura kuin tällä hetkellä, eikä se pelannut lähimainkaan yhtä yhtenäisesti kuin tänä päivänä. Blues on kovaa duunia tekevä sitoutunut joukkue, jolla on hyvä joukkuehenki. Sinä päivänä, kun pelaa Bluesia vastaan, pitää aina valmistaa itsensä fyysiseen peliin. Se on helppo ja hyvä lähestymistapa. Annetaan pelien vähän aikaa kulkea, niin nähdään, millainen siitä tilanteesta tulee.

Onko HIFK:n otettava mielestäsi aiempaa suurempi vastuu Liigan johtavana seurana, kun Jokerit siirtyi KHL:ään?

Ensisijaisesti HIFK:n tehtävä on huolehtia itsestään. Peräänkuuluttaisin enemmänkin sitä, että puhe kaikkien seurojen ympärillä olisi positiivisempaa, että kaikki ottaisivat ohjat omiin käsiinsä. Sama juttu on siinä, jos häviät pari peliä, niin paras tapa parantaa jengin peliä on se, että pelaat ensin itse hyvin. Jokereiden lähtö ei sinällään laita IFK:ta yhtään aiempaa tärkeämpään positioon.

Millaisia haasteita Liigalle tulee siitä, että Suomessa pelataan myös KHL:ää?

Toinen iso haaste on siinä, kun katsoo, millainen pöhinä käy koripallon ja lentopallon ympärillä. On positiivinen asia, että pärjäämme joukkuelajeissa. Se rikastuttaa meidänkin fanikulttuuriamme paljon! Nyt on tärkeää, että kaikki tuntevat huolta siitä, että tehdään koko ajan parempaa ja parempaa peliä.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen