Liigaan nouseminen ja siihen liittyvät kabinettipäätökset ovat jälleen tapetilla. Toimittaja Ilari Savonen pureutuu aiheeseen kolumnissaan.

****

Liigan mestaruus on aina iso juttu mille tahansa joukkueelle. Sen loisteliaisuus ehkä katoaa hieman, jos niitä tippuu peräkkäin vuodesta toiseen. Se mestaruus ei ole enää niin mitenkään ihmeellinen juttu, vaikka saavutusta sinänsä pitää arvostaa joka kerta, oli laji mikä tahansa.

Mutta se fiilis, kun sitä mestaruutta on odotettu niin kauan. Siihen on asetettu niin paljon odotusarvoa. Ja vielä jos se tulee upean tarinan kautta.

Se on niin, niin, niin kova juttu.

Sen kanssa pystyy kilpailemaan vahvasti yksi asia.

Sarjanousu. Se, mihin kiinnittäytyy niin paljon eri tunnetiloja.

Ensinnäkin kun miettii tilanteen, jossa olet liigan edustajana asemassa, missä tappiolla edessä on katastrofi, voitolla taas pelastus. Tai kun olet tavoittelemassa nousua, palkintoa kaikesta kovasta työstä. Se on aivan siinä nokan edessä.

Isojen unelmien saavuttaminen on niin, niin lähellä.

Pahimmillaan sitä unelmien saavuttamista on tavoiteltu yli 20 vuotta, ellei jopa 30 vuotta. Siihen aikajanaan sisältyy paljon hikeä, paljon kyyneliä, paljon ylä- ja alamäkiä. Ja sitten yhtenä päivänä se kaikki on niin lähellä konkretisoitumista.

Ja sitten kun se konkretisoituu, se tunne on aivan mieletön. Oikeastaan ihan sama onko kyseessä salibandyn nelosdivarista kolmoseen nousu, jalkapallossa sarjaporrasta ylemmäs pääsy vai mikä. Sitä nousua on edeltänyt niin iso työmäärä. Ja sitten se iso onnistuminen tulee sieltä. Saavutus.

Ei ole sattumaa se, että monien nykyään Liigassa pelaavien joukkueiden fanien keskuudessa juuri sen ”oman” joukkueen nouseminen pääsarjatasolle on yksi historian kohokohdista. 10 vuotta divaria ja yhtäkkiä se tie avautuu himoittuun sarjaan.

Tähän on melkein hyvä lutkauttaa sanonta: ennen kaikki oli paremmin. Silloin oikeasti noustiin, eikä ”noustu”.

Tuota jälkimmäistä se nykypäivä on. Esimerkiksi viime keväänä Liigaan nostettiin joukkue, joka ei todellakaan voittanut divarin tai tässä tapauksessa Mestiksen mestaruutta, saatika edes kohdannut Liigan häntäpäähän jäänyttä joukkuetta.

Puhuttamattakaan siitä, että Mestiksen mestari olisi voittanut kyseisen Liigan häntäpään vastuksen kiihkeässä karsintasarjassa.

Ei. Kaikki päätettiin kabinetissa. Bisnestä miettien.

Sama on käymässä jälleen. Kausi on vasta alkanut ja jo nyt KooKoota ollaan viemässä Liigaan. Kabinetissa.

Nyt Liigaan pääsee sillä, että taustat ovat kunnossa. Ei sillä, että totisessa paikassa olisi paras. Siinä niin paljon tunnetta ja draamaa sisältävässä karsintasarjassa. Ei.

Kun halli on kunnossa, talouden puolella ei ole huolia ja tuote on kiinnostava bisnestä miettivälle taholle. Liigalle.

Taika on kadonnut.

On totta kai hienoa esimerkiksi tässä tapauksessa Sportille tai KooKoolle päästä Liigaan. Mutta tuntuisiko se vielä paremmalta, jos se nousu olisi tapahtunut hienon tarinan kautta? Ei päätöksellä kokouksessa, jonka edustajia kiinnostaa se, että millainen pala kakkua nyt lautaselle on tarjottavana.

Totta kai päättävällä taholla tai tahoilla on nostamiseen liittyen oma näkökantassa. Suojellaan tuotetta ja ajatellaan sen parasta. Silloin esimerkiksi urheilullisen puolen tietty osa-alue saattaa jäädä kakkoseksi, mikä on tietenkin erittäin harmittava juttu.

Eniten se harmittaa tuotteesta maksavan tahon kannalta. Fanien.

Heiltä viedään se mahdollisuus kokea jotain niin hienoa. Heille tarjotaan vain hyvin kliininen siirtyminen sarjaporrasta ylemmäs.

Totta kai astetta parempien pelien saaminen omaan kylään maistuu. Se voi hyvinkin tuoda niin paljon positiivisia asioita itse seuran ympärille, jos kaikki lähtee rullaamaan toivotulla tavalla. Mutta se tuo myös leiman.

Ja on muutoksissa iso vaikuttava tekijä myös Mestikselle. Siltä viedään nyt koko ajan isoja kortteja pöydästä, eikä tarjota käytännössä mitään takaisin. Ovatko kabinettinostot sille yhtään mitenkään hyvä asia? Helppo on sanoa, että ei.

Juuri ”Kabinetti-Vaasa”. Huuto, joka kohdistuu kitkerän suoraan Sportiin, on niin valitettavan kuvaavaa, mutta niin epäreilua faneille. Silti, niin tällä hetkellä helppo pilkkaheitto.

Lyön vetoa siitä, että Vaasassa muistellaan paljon mielummin sitä tarinaa, kun joukkue oli tolpan päässä noususta keväällä 2009 kuin sitä, miten seura nostettiin pukumiesten toimesta kaukana Vaasasta ilman sitä suurinta urheilullista painoarvoa.

Kotimaisen jääkiekkoilun ykkössarjan eli Liigan isoimmat vahvuudet liittyvät juuri tunteeseen. Juuri taitoa ja tunnetta oli sen iskulause useamman vuoden ajan. Nyt sitä tunnetta riistetään monella eri osa-alueella todella huolestuttavalla tavalla.

Niin tuomaritoimintaan liittyvillä ristiriitaisilla linjauksilla kuin näillä sarjanousuun liittyvillä päätöksillä. Palveleeko tämä suuntaus oikeasti Liigaa? Onko suoraan sanottuna yhdellä KooKoon kabinettinostolla suurempaa positiivista hyötyä Liigalle?

Ovatko nämä ratkaisumallit oikeasti paras reitti Liigalle, kun tavoitteena on selvitä nykyisten haasteiden keskellä? Palvelevatko nämä kokonaiskuvaa parhaalla mahdollisella tavalla?

Kun hiljalleen tunne katoaa, viekö se myös rahat mukanaan? Siinäpä vasta pähkinä purtavaksi.

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen