Jokereiden Steve Moses oli torstaina isossa roolissa, kun helsinkiläisryhmä palasi voittojen tielle KHL:ssä kaatamalla Admiralin lopulta 7-3.

Jenkkihyökkääjä nakutti kaksi isoa maalia ja oli yksi kentän näkyvimpiä pelaajia.

Tämän lisäksi näkyvyyttä tuli myös muuten. Jumbotronin napatessa ensimmäisen osuman jälkeen Mosesin spottivaloihin estivät joukkuekaverit pienikokoisen hyökkääjän istumisen vaihtopenkille.

Lopputuloksena oli kiusallista pyörimistä sekuntitolkulla yleisön hurratessa taustalla.

– Joukkuekaverit varmistivat, että naamani saa tarpeeksi aikaa jumbotronilla, Moses hymähti ottelun tauottua.

Jenkkihyökkääjä vakuutti kuitenkin, ettei yllättävä julkisuus aiheuttanut isoja traumoja.

– Se on hyvä, että meillä on ainakin huumori tässä ryhmässä kohdillaan, hyökkääjä virnisti.

Kahden maalin lisäksi tarjolla oli paikkoja myös hattutemppuun. Moses myönsi sen käyneen mielessä.

– Onneksi pelejä vielä riittää. Tärkeintä oli se, että saatiin käännettyä kahden erän jälkeen peli itsellemme tärkeillä maaleilla, jenkkihyökkääjä linjasi.

Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo

Voitto nosti myös Jokereiden osakkeita sarjataulukossa! KHL-tilastot ja tuoreet uutiset löytyvät kaikki TÄÄLTÄ!