Johan Harjun startti Jokereissa on ollut kaikkea muuta kuin toivottu.

Isokokoinen ruotsalainen viimeisteli viime kaudella SHL:ssä 19 osumaa ja hänestä kaavailtiin avainmiestä Jokerien KHL-ryhmään. Alku on ollut todella paha pettymys.

Toistaiseksi Harju on pelannut vain kaksi ottelua ja jäänyt niissä pisteittä.

– Jokerit on pelannut viidellä ketjulla ja kaksi ensimmäistä ketjua ovat pelanneet hyvin. Siksi Johan ei ole pelannut paljoa, pelaajan agentti Patrik Aronsson kertoo Expressenille.

Aronssonin mukaan Harjuun luotetaan edelleen.

– GM Jari Kurri sanoo olevansa tyytyväinen, Aronsson selvittää.

– Pitää olla kärsivällinen. Kausi on pitkä, agentti lisää.