JYP on julkaissut kovan luokan hankinnasta.

Seura ilmoitti nimittäin Mikko Mäenpään luutivan alakerrassa tulevan kauden.

Alun perin Mäenpäällä oli sopimus tulevasta kaudesta KHL:stä luopuneen LEV Prahan kanssa.

– Hienoa on pelata taas Liigaa JYPissä, sillä täällä haluan Suomessa pelata. Arvostan sitä, että sain tulla jo heinäkuussa joukkueen kanssa harjoittelemaan, vaikka sopimustilanteeni olikin auki, Mäenpää kommentoi.

Sopimuksessa on mahdollisuus siirtyä jopa kesken kauden ulkomaille.

– Lisäksi kotimme on täällä. Tavoite oli toki olla vielä reissussa tämä kausi ja on edelleen mahdollista, että ulkomailta tulee tarjous, josta ei voi kieltäytyä, mutta sekin asia on JYPin kanssa sovittu hyvässä hengessä ja siirtomahdollisuus on.