Jokerien KHL-avausvastustaja Dinamo Minsk oli perjantaina hurjalla päällä harjoitusottelussa Slovan Bratislavaa vastaan.

Minskiläisseura takoi taululle murskaavat 6-0-lukemat ja maalintekijöinä hääri suomalaisillekin tuttuja kiekkoilijoita.

Charles Linglet teki ensin ylivoimalla 1-0 HIFK:ssa ja Bluesissa aikoinaan pelanneen Ryan Vescen syötöstä. Viime kaudella Tapparassa luutinut Nick Bailen vei Minskin jo 2-0-johtoon syöttäjänä jälleen Vesce.

Sitten Dinamo teki alivoimalla maalin, kun Linglet osui toistamiseen Vescen passista. Vescen hurja pistetahti jatkui miehen sivallettua myös alivoimalla jo 4-0 Lingletin avustuksella. Jonathan Cheechoo ja Sergei Drozd kaunistelivat lukemat vielä muotoon 6-0.

Jokerit avaa kotonaan KHL-kautensa torstaina 4. syyskuuta Dinamo Minskiä vastaan.