Tällä hetkellä Suomea tulkinnan varaisesti joko hellivät tai suorastaan jopa piinaavat melkoiset helteen, mutta silti jääkiekkokaukaloiden puolella alkaa hiljalleen tapahtua.

Todella perinteinen kiekkokauden avaustapahtuma Pitsiturnaus on luvassa perjantaina Raumalla, missä mukana ovat isäntäjoukkue Lukon lisäksi Ässät, TPS, Sport, Ilves ja Pelicans.

Yli 30 asteen säätilat luovat kuitenkin isoja haasteita jääolosuhteiden puolelle. Raumalla ollaan kuitenkin rauhallisin mielin asian suhteen, vaikka mietittävää riittääkin.

– Halliin kertyy turnauksen aikana lämpökuormaa ja kosteutta kun ihmisiä lappaa ovista ulos ja sisään. Viisituhatta ihmistä nostaa sisälämpötilan jo tunnissa noin viisi astetta, turnauksen pitopaikan Kivikylän Areenan hallimestari Tommi Cederberg pohtii YLE Satakunnalle.

Helteiden varalle on tehty jo tarkkoja ohjeistuksia.

– Jäähallia ja laattaa ajetaan edeltävänä yönä normaalia kylmemmäksi. Järjestysmiehille on puolestaan annettu ohje, että pistetään ovia kiiinni jos joku niitä jättää auki, Cederberg taustoittaa.

Pitsiturnauksen yhteydessä esitellään myös halliin pystytetty uusi joustokaukalo, mikä on pakollinen kaikilla Liigan paikkakunnilla tällä kaudella.

Joustokaukaloon jää asennetaan keskiviikkona ja sitä testataan Lukon B-junioreiden toimesta testiottelulla torstaina.

YLE Satakunnan alkuperäinen juttu aiheeseen liittyen löytyy täältä.

Pitsiturnauksessa sivustoltamme paikalla ovat molemmat Kiekkoministerit Ilari Savonen ja Ilari Isotalo. Seuraa heidän kautta tunnelmia turnaukseen liittyen Twitterin puolelta!