Kevään MM-kisoissa Minskissä miesten tasolla USA:ta edustanut Kevin Hayes on tällä hetkellä kovan jahdin kohteena NHL:n saralla.

Chicago Blackhawks ei ole päässyt sopimukseen kesän 2010 ykkösvarauksensa kanssa. Blackhawksin oikeudet Hayesiin päättyvät elokuun 15. päivä, minkä jälkeen hän saa tehdä sopimuksen minkä tahansa seuran kanssa.

Raportit ovat kertoneet vahvasti sitä, että sopimusta ei ole myöskään syntymässä, mikä on herättänyt monen seuran kiinnostuksen.

Tuoreeltaan New York Rangers, Boston Bruins, Calgary Flames ja Florida Panthers on yhdistetty jo Hayesin vaihtoehdoiksi.

Blackhawksin puolella ollaan kuitenkin edelleen toiveikkaita, että 22-vuotias Hayes pääsisi sopimukseen vielä.

– Haluamme kiinnittää hänet. Mielestäni hän on vain halunnut katsoa rauhassa asioita ja tehdä päätöksiä sen suhteen, että mikä on parasta hänelle itselleen, Blackhawksin GM Stan Bowman sanoi Chicago Tribunelle asiaan liittyen.

Siitä, miksi Hayes ei ole tehnyt sopimusta Blackhawksin kanssa, on käyty kovaa spekulaatiota. Yksi kohta on ollut se, että Blackhawks on treidannut nuoria lupauksiaan nopeallakin aikataululla pois seurasta eri treidin yhteydessä. Muun muassa Kevinin isoveli Jimmy Hayes vaihtoi maisemaa Blackhawksista kesken viime kauden samassa kaupassa, missä Kris Versteeg suuntasi Blackhawksiin.

Nuoremman Hayesin veljeksen agentti Robert Murray kuitenkin kiistää ESPN Chicagolle, että isoveljen Jimmyn treidi olisi vaikuttamassa Kevinin päätökseen olla tekemättä sopimusta Blackhawksin kanssa.

– Tämä ei ole mikään juttu, ei ole mitään ongelmaa. Blackhawks kohteli Jimmyä erittäin hyvin ja treidi saattoi jopa auttaa häntä.

– Eikä ole sellaista päätöstä, että hän (Kevin) ei tekisi sopimusta Blackhawksin kanssa. Se että hän ei ole tehnyt diiliä, ei tarkoita sitä, ettei hän koskaan tekisi, Murray kertasi tilannetta.

Hayes on tehnyt vahvaa jälkeä yliopistosarjassa NCAA:ssa viime kausien aikana, mikä johti myös siihen, että hän pääsi debytoimaan maajoukkuetasolla miesten puolella keväällä, kun Peter Laviolette valitsi hänet USA:n joukkueeseen Minskin MM-kisoihin.

Siellä kahdeksassa ottelussa Hayes iski tehot 1+1.

Viime kaudella NCAA:ssa Boston Collegen riveissä Hayes iski 40 ottelussa tehot 27+38=65.