Kärppien ja Tapparan finaalisarja käynnistyy tiistaina Oulussa.

Kahden ennakkosuosikin kohtaaminen, näin sen voisi hyvin tiivistää.

Oululaisjoukkueen puolella finaaleita on jo tovi odotettu, sillä välieräsarja SaiPaa vastaan ratkesi jo viikko sitten.

Tunnelmat ovat olleet varsin sopivat finaalipaikan viidennessä välierässä jatkoerässä varmistaneen Mika Pyörälän mukaan.

– Hyvät ja sellaiset sopivan rennot fiilikset. Pari päivää harjoiteltiin, sitten oli yksi vapaapäivä ja sen jälkeen taas pari harjoittelua sitä varten, että olisi kroppa ja mieli valmiina, Pyörälä kertaa mennyttä viikkoa SuomiKiekko-sivustolle.

– Nämä ovat kuitenkin harvinaisia pelejä. Osa ei pääse koskaan näitä kokemaan, joten yritetään nauttia ja pelata täysillä.

Kuumalla ketjulla vielä parannettavaa

Kärppien isona lyömäaseena pudotuspelien aikana on ollut juuri nimenomaan Pyörälän ykkösketju, jossa vieressä hyökkäävät Esa Pirnes ja Juhamatti Aaltonen.

Kolmikkona tulosta on tullut, mutta vielä parannettavaakin riittää. Kuten pitääkin.

Mutta mitä? Millaisia asioita nousee esille?

– Kyllä me varmasti pystyttäisiin vielä pysymään enemmän kiekossa, pelaamaan sitä enemmän hyökkäysalueella niin, että saataisiin sitä vielä enemmän maalille. Välillä peli menee kuitenkin vähän pyörimiseksi ja tulee menetyksiä, joiden kautta ollaan sitten taas toisessa päässä.

– Pikkaisen kun oltaisiin suoraviivaisemmin liikenteessä. Kiekkoa pitää toimittaa maalille, kun sinne ei kuitenkaan ihan kuljettamalla tässä sarjassa pääse. Tappara puolustaa sitä keskustaa kuitenkin niin hyvin. Laukauksia ja nimenomaan kiekottomana sinne, niin saadaan hyviä tilanteita, Pyörälä summaa.

Raskasjalkainen vastus liikkeelle

Kaikkien vaiheiden jälkeen Kärppien vastustajaksi finaaleihin tuli Tappara, joka joutui kuitenkin vääntämään kovan sarjan Lukkoa vastaan.

Yhdessä vaiheessa näytti jo siltä, että niinköhän Tappara marssii suoraan neljän pelin kautta jatkoon. Mutta ei.

Seitsemän peliä tiukkaa vääntöä.

Vaikka tiedossa on se, että Tapparalla alla on haasteellinen lähtökohta senkin myötä, että välierät heillä loppuivat vasta lauantaina, ei Pyörälä lähde missään nimessä aliarvoimaan finaalivastusta.

– Hyvä ja kokenut joukkue vastassa, joka on toista kertaa putkeen finaaleissa. Hyvä ryhmä puolustamaan, jossa on isoja sekä vahvoja kavereita. Pitää vain yrittää saada jalkaa liikkeelle ja pyrkiä sitä kautta saamaan heidät rikkomaan. Saataisiin sitä kautta ylivoimaa ja hyviä tilanteita.

Juuri nimenomaan haastaminen ja aktiivinen pelaaminen nousee Pyörälän mielestä isoon teemaan Kärppien pelillisen suorittamisen suhteen, kun finaalisarja lähtee liikkeelle tiistaina.

– Ei meidän esimerkiksi tarvitse hirveästi lähteä muuttamaan puolustamisen suhteen sitoutumista, mitä se on ollut noissa aikaisemmissa sarjoissa. Hyökkäyksissä pitkiä hyökkäyksiä ja kaverin raskasjalkaiset puolustajat liikkeelle ja paineen alle.

Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen