Tappara ei onnistunut nappaamaan mestaruutta haltuunsa keskiviikkona, kun se hävisi finaalisarjan viidennessä ottelussa Kärpille Raksilassa niukasti lukemien oltua oululaisjoukkueen hyväksi 2-1.

Kärpät hallitsi lopulta selkeästi kamppailua, eikä edes päästänyt kunnolla Tapparaa vyöryttämään omaa peliään.

Tappara ei täten saanutkaan parasta irti.

– Vaikea sanoa, että mistä se johtui. Oliko jännitystä vai mitä, mutta ei se sarjan katkaisu kuitenkaan helppoa ole. Mitä siinä takana sitten oli, niin sen varmaan valmentajat sitten tässä kertovat lähiaikoina, maalivahti Juha Metsola mietiskeli.

Myös maskin taakse Metsola sai sellaisen tuntuman, että viidennen pelin suoritus oli huonoin mitä Tappara on tähän mennessä näyttänyt.

– Aiemmat pelit ovat olleet parempia, siltä se ainakin tuntui. Ehkä ei nyt saatu sitten oikein koko porukkaa mukaan.

Ottelun ratkaisuksi ja Kärpille pelin kääntyneeksi kohdaksi nousi lopulta Juhamatti Aaltosen iskemä maali, joka kimposi Tapparan puolustajan Johan Larssonin kautta omaan maaliin.

Metsola tiesi lopulta nopeasti, että kiekko meni ohi, vaikka tilanne tulikin yllättäen.

– En heti tiennyt, että mihin se meni, mutta tuli kuitenkin sellainen tunne siinä kohti kun kiekko osui tuohon kyynärpäähän, että saattoi mennä.

Tappion Metsola oli nollannut jo nopeasti.

– Hienoimpia pelejähän nämä ovat pelatessa, niin ei tässä auta tappion jälkeen alkaa mököttämään. Nyt mennään vain kotiin ja siellä on taas hieno mahdollisuus meille.

Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen