Tappara-tähti Josh Greenin hyppiminen kokoonpanon sisällä ja ulkopuolella on herättänyt melkoista ihmetystä Lukko-sarjassa.

Perjantaina kanadalainen oli aluksi pois ilmoitetusti miehistöstä. Niin vain Green ilmestyi kuitenkin lämmittelyyn ja lopulta pelaavaan miehistöön.

– Ei hänellä mitään vammaa ole missään nimessä. Minä en tiedä kokoonpanosta mitään, kun en niitä edes laita eteenpäin, Jukka Rautakorpi selitti ottelun jälkeen.

– Flunssa-aika on tosin aika kova tällä hetkellä. Viruksia pyörii siellä täällä.

Lauantaina Green on jälleen pois ensimmäisistä kokoonpanoista. Jää nähtäväksi, ilmestyykö hän pelin alla mukaan.

Samalla myös toinen kanadalaisvahvistus loistaa poissaolollaan. Puolustaja Nick Bailen vapautui pelikiellosta, mutta ei ole ainakaan vielä nostettu pelaavaan ryhmään.

Ilari Isotalo
Twitter: @IlariIsotalo