Jos on ollut Kärppien mestaruus kova juttu oululaisille faneille viime päivien aikana, on ilon ottanut irti myös tällä hetkellä Suomessa hyvin suosittu artisti Suvi Teräsniska, jolla on jo pitkä kannattajatausta Kärppien suhteen.

Aivan kärkikaartin artisteihin kuuluva Teräsniska esiintyi Kärppien kansanjuhlassa tiistaina Oulussa, suurella kunnialla.

– Sunnuntaina kun tästä soitettiin ja asiasta kysyttiin, niin sanoin, että totta kai voin tulla esiintymään. Tämmöisiä tilanteita ei kuitenkaan ihan joka päivä satu kohdalle. Onneksi oli vielä niin, ettei tämä ollut viikonloppuna, koska siinä tapauksessa olisi saattanut olla jokin muu keikka kalenterissa, Teräsniska tuumasi SuomiKiekko-sivustolle.

Muun muassa finaaleissa Maamme-laulun Oulussa ensimmäisessä finaalissa vetämässä käynyt Teräsniska oli ironisesti juuri Tampereella seitsemännen pelin kohdalla. Mestaruuden varmistuttua ilo nousi kattoon.

– Naureskelin siinä ennen kuin peli oli alkanut, että tässä on nyt kaksi mahdollisuutta, joko itselläni on todella hauskaa tai yleisöllä on todella hauskaa. Oli kutkuttava päivä ja samalla kun itse valmistauduin omaa keikkaa varten, niin radio siellä huusi vain. Muistan kun jatkoaika tuli ja voittomaali, niin sitä ennen olin säästellyt sitäkin varten ääntä, että pystyn selviytymään pääsiäisen keikoistani. Mutta silloin annoin palaa ja huusin niin paljon kuin kurkusta lähti yksinäisessä vessakopissa. Aika koomista se oli, Teräsniska naureskeli.

Kärpät tärkeä juttu jo pitkään

Jääkiekko ja juuri Kärpät on ollut läheinen asia jo pitkään Teräsniskalle. Matkan varrelta onkin tarttunut mukaan erittäin hienoja kokemuksia.

– Kärppiä olen alkanut seuraamaan silloin kun he SM-liigaan nousivat. Silloin taisin olla 11 vuotta ja muistan kuinka hallissa oli vielä seisomakatsomot pitkin sivuja, siellä tuli monesti käytyä. Muutamaa vuotta myöhemmin sitten jo omistin kausikortin.

Kaikista hienoin muisto löytyy jo muutaman vuoden takaa.

– Itselle mieleenpainuvin mestaruus on ollut keväällä 2005, kun olin itse paikan päällä silloin todistamassa Hartwall Areenalla sitä, kun Kärpät voitti Jokerit. Se oli muistaakseni ensimmäinen fanimatka omalta osaltani Kärppien otteluun.

– Se oli ihan mieletön reissu. Pitkä oli matka, mutta ei se paluu sitten oikein tuntunut yhtään pitkältä, pohjoisesta kotoisin oleva naislaulaja muistelee.

Jos ovat kiekkoilijat päässeet viettämään lomaa ja taukoa kevään pelien jälkeen, on Teräsniskalla sama edessä aivan piakkoin.

– Tämä pääsiäisviikko on viimeinen ennen taukoa. Sitten on koko toukokuu lomaa, iloinen Teräsniska hymähtää.

Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen