Kärpät joutui kokemaan kevään pudotuspelien ensimmäisen tappionsa, kun SaiPa oli lauantain kolmannessa välieräkamppailussa parempi niukasti 1-0.

Ratkaisumaalista vastasi Janne Tavi ensimmäisen jatkoerän aivan alkuhetkillä.

Kärpät oli kuitenkin pirteällä pelipäällä varsinaisen peliajan puolella ja se muun muassa loi runsaasti paikkoja.

Se ei kuitenkaan riittänyt.

– Ei onnistuttu ja heidän maalivahti oli kyllä hyvä. Ammuttiin vielä ohi hyvistä paikoista ja ei se aina vaan mene. Kyllähän siellä varmasti kaikki yrittivät maalia tehdä, mutta ei vain uponnut. Huonoa tuuriakin oli, Kärppien hyökkääjistä pirteällä pelipäällä ollut Julius Junttila harmitteli SuomiKiekko-sivustolle.

Silti, paljon hyvää Junttila löysi myös kamppailusta.

– Kyllä tämä oli muuten meidän paras peli tässä sarjassa. Saatiin hyvin heidän pakeille painetta, hyvin päästiin haastamaan kiekon kanssa ja saatiin vielä ihan tarpeeksi paikkoja luotua.

Junttilan, Joonas Kemppaisen ja Joonas Donskoin muodostama kolmosketju oli selvästi paras Kärppien vitja lauantain ottelussa. Pienet painotukset ennen peliä nousivat vahvan suorituksen taakse.

– Vähän aamulla käytiin läpi sitä, että ei jätetä kiekkoja vastustajan siniselle. Pitää päästä sen kiekon kanssa syvälle ja sitten ruveta pelaamaan. Hyvin siinä onnistuttiin ja sitä kautta saatiin paljon paikkoja luotua.

Homma Kärppien ja SaiPan sarjassa jatkuu maanantaina, kun pelataan Lappeenrannassa.

Millä ajatuksilla sitten sitä ottelua kohti?

– Ei mitään muuta kuin että tämä oli vain yksi peli ja lähdetään sieltä hakemaan ryöstöä takaisin.

Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen