HIFK:n viime kauden paras maalintekijä Juuso Puustinen kertoo hylänneensä joukkueen kauden päättymisen jälkeen mahdollisuuden hakea MM-paikkaa Leijona-ryhmästä.

Puustinen valitsi vaihtoehdoksi pienen polvioperaation, jotta tulevaan kauteen valmistautuminen olisi parempaa.

– Sain pari vuotta sitten kiekon polveen ja polvilumpio hajosi. Se laitettiin silloin Jenkeissä ruuveilla ja vaijerilla kasaan. Nyt aukesi mahdollisuus ottaa ne pois siten, että pystyn vetämään kunnon kesätreenit, Puustinen kertoi HIFK:n kotisivuilla.

– Olisi ollut mahdollista lähteä taistelemaan paikasta MM-kisoissa, mutta halusin hoitaa tämän pois alta, että olen ensi kaudella täydessä iskussa. Jos olisin päässyt kisoihin, niin polven hoitaminen olisi mennyt kesään ja treenikausi olisi jäänyt lyhyeksi.

Puustinen teki seuraa ilahduttaneen ratkaisun, koska ensi kausi tuo uusia kujeita seuralle uuden päävalmentaja Antti Törmäsen johdolla.

– Meillä on tärkeä kausi edessä. CHL alkaa ja viime Liigakaudesta jäi paljon hampaankoloon. Alkuviikosta tavataan uusi koutsikin, joten tässä on paljon mielenkiintoisia asioita edessä.