Jere Myllyniemi nousi toistamiseen kahden päivän sisällä Pelicansin sankariksi, kun lahtelaisryhmä marssi puolivälieriin HIFK:n kustannuksella.

Huippuvireeseen äitynyt maalivahti nappasi sunnuntaina 35 torjuntaa, kun taskuun tuli 2-1-voitto jatkoerässä.

Näin ollen kahdessa pelissä omiin meni vain yksi osuma. Joukkueen päävalmentaja Hannu Aravirta jakoi syystäkin kehuja ykkösvahdilleen.

– Tällaisessa sarjassa, missä ei saa tehdä ollenkaan virheitä, se vaan korostuu. Jere teki tänäänkin huikeita pelastuksia. Muutama todellinen refleksikauhasu, pääkäskijä kehaisi SuomiKiekko-sivustolle.

Samalla kokenut valmentaja muistutti Liigassa jopa hivenen aliarvostetun Myllyniemen olleen jo pidempään vakuuttava.

– Hänhän on ollut koko kauden aivan huikea kaveri. Muutenkin mainio persoona kopissa, musiikkivastaava ja kaikkea. Tuntuu, että elämä leikittelee hänelle tällä hetkellä.

Mikä sai KooVee-kasvatin nousseen juuri tällä kaudella niin kovaan vireeseen? Aravirta nosti taustalta yhden syyn. Itseluottamuksen.

– Todettiin jo huhtikuussa, että hän on ykkösvahti. Uskon, että se on ollut ensimmäistä kertaa hänen elämässään, että hän on saanut kuulla sen noin aikaisin.

Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo