Erkka Westerlund on näinä viikkoina kiireinen mies. Jokereiden päävalmentajaksi sen siirtyessä KHL:ään palkattu kiekkoprofessori toimii vielä parisen kuukautta Suomen maajoukkueenkin päävalmentajana, ja jokakeväinen MM-kisaprojekti on vielä aivan alkutekijöissään.

Jokereiden osalta KHL-haaste on pelillisestikin valtava, ja Westerlundin johdolla seura pyrkii myös eroon huonosti menneen Liiga-kauden aiheuttaman imagotappion ja negatiivisen julkisuuden ikeestä.

Ja vaikka suurimpaan ääneen puhuva kiekkoväki toistaa päivästä, viikosta ja keskustelusta toiseen MM-kisojen kiinnostamattomuutta, ovat ne kuitenkin jo instituutiona siinä asemassa suomalaisessa urheiluelämässä, että menestyä sielläkin pitää.

SuomiKiekko-sivusto istutti Westerlundin alkukeväiseen Piinapenkkiinsä.

Seuraatko Liigaa ja sen pudotuspelejä pelkästään Leijonien päävalmentajana vai tarkkailetko samalla myös hankintoja Jokereiden KHL-joukkuetta varten?

– Liigan pudotuspeleissä ei pelaa enää yhtään pelaajaa, joita tarkkailemme siinä mielessä, että hän voisi siirtyä Jokereihin. Tarkkailen pudotuspelejä siis ihan puhtaasti Leijonien päävalmentajana. Siinäkin on aika kova työmaa MM-kisojen osalta.

Missä vaiheessa joukkueen rakentaminen on?

– Äkkiä arvioiden meillä on kasassa noin 60 prosenttia ensi kauden joukkueesta. Avoimia kortteja on vielä paljon.

Oliko Jokereiden näin nopea putoaminen yllätys?

– Oli se yllätys. Joukkueessa oli potentiaalia, mutta nyt sitä ei näkynyt kentällä.

Jokereihin liittyy tällä hetkellä yleisessä kiekkokeskustelussa pelkkiä negatiivisia asioita. Joukkuetta ja organisaatiota lyödään oikealta ja vasemmalta. Mitä ajattelet siitä?

– Meidän on alettava luoda ihan uutta projektia ja Jokerit-brändiä. Meillä on iso työ edessämme.

”Kisajoukkueeseen on kaksi tietä”

Suomi kohtaa huhtikuussa kahdesti sekä Latvian että Saksan ja vappuna alkaa kauden viimeinen EHT-turnaus. Sen avausottelu Venäjää vastaan pelataan Helsingissä.

Perinteisesti joukkue elää sen mukaan, mitkä joukkueet pelaavat omia liigojaan mikä pidempään, mikä lyhyempään. Usein aivan MM-leirityksen alkuviikkoinakin Leijonissa mukana olevia pelaajia on nähty MM-kisoissa.

Mitä Leijonien päävalmentajan työ on tällä hetkellä?

– Soittamista valmentajille ja pelaajille ja pelien katsomista.

Koska julkaiset ensimmäisen leiriryhmän?

– Ensimmäinen leiri alkaa 8.4. Neljännesfinaalit loppuvat maaliskuun loppuun. Siltä kierrokselta saataneen vielä pelaajia, kun on viikko leirityksen alkuun. Joukkue julkaistaan huhtikuun ensimmäisenä tai toisena päivänä.

Paljonko on tiedossa jo pelaajia, joita valitset, koska monen joukkueen kausi on jo päättynyt?

– Sellaisia kandidaatteja on aika vähän. Kisoihin on kaksi tietä. On pelaajia, jotka voidaan valita suoraan kisoihin, jos heillä on kiinnostusta kisoihin. Leireilemme kuukauden ajan. Pidämme neljä viikon leiriä. Se on se toinen tie kisoihin.

Mitä vaatii pelaajalta, että voi tulla suoraan MM-kisoihin?

– Se on yksilökohtaista. Vaatinee, että pelaajalla on MM-kisakokemusta ja että hän on ollut aiemmin mukana. Emme varmaankaan saa montaa pelaajaa Pohjois-Amerikasta leiritykseen. Runkosarjan loppukin ajoittuu niin myöhäiselle (13.4.).

”Kieltäytymisiä ei ole”

NHL:n runkosarjaa on tätä kirjoitettaessa jäljellä kymmenkunta kierrosta. Monet joukkueet ovat jo pudonneet play off -kelkasta, ja sitä kautta on tiedossa jo monta kautensa runkosarjaan ja yllä mainittuun päivämäärään päättäviä suomalaisiakin NHL-ammattilaisia.

Paljonko lasket sen varaan, että saat Minskiin NHL-miehiä?

– En voi laskea sen varaan mitään, samoin kuin en voi laskea minkään varaan mitään. Joka pelaajan kanssa on keskusteltava ja kysyttävä, onko kiinnostusta leiritykseen ja joukkueeseen. Se on sitä rumbaa, jota nyt käyn.

Paljonko olet ollut pelaajiin yhteydessä ja oletko saanut kieltäytymisiä tai positiivisia signaaleja kisoihin tulosta?

– Kieltäytymisiä ei ole. Vastapainona on muutama loukkaantumistapaus, joista ei tiedetä, onko pelaajan mahdollista tulla kisoihin.

Nashvillen kausi loppuu hyvin todennäköisesti runkosarjaan, ja Pekka Rinne on taas pelikunnossa. Onko mahdollista, että hän olisi Leijonien ykkösvahti Minskissä?

– Se on ihan mahdollista. Maalivahtirintamalla on kova kilpailu. Olimme pitkään Pekkaan yhteydessä Sotshinkin osalta. Keskustelimme ihan loppuun asti, mutta sinne hän ei ehtinyt toipua. Seurataan miehen pelejä, miten kiekko tarttuu!

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen