Liigakevät 2014 tuo päätöksen kolmelle komealle kiekkouralle. Ville Peltonen, Sami Kapanen ja Marko Tuulola lopettavat jääkiekkoilun tähän kevääseen.

Heistä Peltosen ja Tuulolan ”eläköitymisen” ajankohta on vielä hämärän peitossa runkosarjan tilanteen ollessa mukavan kiemurainen, mutta Kapasen viimeisen ottelun tiedetään pelattavan tänään. KalPa kun jää pudotuspelien ulkopuolelle.

Kapasen viimeiset kaudet ovat olleet vaikeita. NHL:ssä 12 kauden aikana runneltu kroppa ei mahdollistanut täysien kausien pelaamista, ja kaksoisrooli pelaajana ja omistajana aiheutti sen, että mitä tahansa KalPassa päätettiin, kaadettiin siitä pääsyy ja sankokaupalla kuraa nimenomaan Kapasen niskaan.

Päävalmentajalta toisensa jälkeen on kysytty, millaista on valmentaa, kun yksi alaisista ja valmennettavista onkin oma esimies. Tilanne ei ole ollut kellekään valmentajalle helppo, mutta samaan aikaan on onnellisesti unohdettu se, ettei tilanne ole varmasti ollut lasten leikkiä pelaaja-Kapasellekaan.

Huippu-urheilussa ajatukset eivät saa suorituksen aikana harhailla yhtään, ja vaikka Kapanen on toistanut pystyvänsä otteluiden aikana keskittyvänsä vain kyseessä olleeseen peliin, ei sellaista ihmistä olekaan, joka ei moisessa tilanteessa soisi silloin tällöin ajatuksen puolikasta kaukalon ulkopuolisille asioille.

Tämmöiselle otollisia hetkiä ovat varmasti erätauot ja selvästi hävittävän ottelun loppuminuutit vaihtoaitiossa. Pakko tämmöisen on näkyä suorittamisessa jollain tavalla.

KalPa on kulkenut kevään 2012 runkosarjan voitostaan alkaen tasaista alamäkeä. Päävalmentajista Tuomas Tuokkola ja Jari Laukkanen ovat saaneet potkut, molemmat omalla tavallaan oudoilta tuntuvissa tilanteissa. Kokoonpano on elänyt vahvasti, kun monet lupaavat nuoremman polven pelaajat saivat lähteä lähes järjestään turhan vanhojen pelaajien tieltä. Tämän kauden huono pelillinen suoritus johti huonoon taloudelliseen tulokseen.

Suuren yleisön reaktio on kaikkeen tähän ollut: ”Kapasen syy” tai ”Kapasen klaanin syy.”

On totta, että Iiro Pakarinen, Jasse Ikonen ja Jaakko Rissanen ovat lähteneet KalPasta suurempiin rooleihin, eikä Kapasen nuoremman veljen Kimmonkaan poukkoileva rooli organisaation eri tehtävissä ole ollut omiaan rauhoittamaan tilannetta. Isä-Hannun kerrotaan suorittavan taustalla jatkuvasti omaa suhmuroivaa agendaansa.

Oli totuus Kapasen perheen rooleista, työnjaosta ja vastuusta mikä tahansa, niin totta kai nämä kaikki ovat Kapasen ”syytä.” Se on sitä siksi, että hänhän sen seuran omistaa ja hänhän sitä johtaa!

Valta on tuonut mukanaan vastuun, jota ei olisi ilman valtaa. Kaiken loanheiton keskellä en kuitenkaan ole nähnyt vuosien varrelta yhtään lausuntoa Kapaselta, että hän olisi jättämässä hommaa sikseen.

Etsikääpä Liigasta yhtään virhettä tekemätön seurapomo. Voin otaksua, että ei niitä montaa löydy. Kapanen vain sattuu olemaan pomoista näkyvimpiä.

Ja pelattaisiinko Kuopiossa edes Liigaa ilman Kapasia? Tai ilman pelkkää Sami Kapasta? Epävarmempaa se olisi.

Suuren roolin KalPassa otettuaan Kapanen on joutunut samanlaisen ryöpytyksen kohteeksi kuin tahoillaan operoivat Jari Kurri ja Esa Tikkanen, jotka myös ovat olleet näkyviä hahmoja kotimaan kiekossa NHL-uriensa jälkeen.

Mikä ihmeen hinku meillä jääkiekon seuraajilla on lytätä nämä upeat NHL-urat pelanneet veteraanit lajista mitään tietämättömiksi ja näkemyksettömiksi haahuilijoiksi vain siksi, että he haluavat laittaa itsensä likoon?

Arvostettaisiin mieluummin. Toivottavasti Niiralan Monttu on tänään täynnä, kun KalPan numero 24 esiintyy pelaajana viimeisen kerran.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen

Huipputarjous: Pelaa TÄNÄÄN 50€ riskitön veto KalPa-Tappara-otteluun Nordicbetille!
Lisäksi 100€ bonus! Jos vetosi menee ohi, saat panoksen takaisin!