TPS esitteli tiistain Kärpät-voiton yhteydessä monta uutta nuorta nimeä Liigan seuraajille.

Yksi suurimman vaikutuksen tehnyt pelimies oli puolustuksessa lähes konkarin lailla viilettänyt Matias Pulli.

Kiekollisesti taitava pakki esiintyi läpi illan vakuuttavasti syöttöjen napsuessa tarkasti lapoihin. Yksi illan komeimpia suorituksia oli läpisyöttö Marko Virtalalle avopaikkaan avauserässä.

18-vuotias pakki oli itse ottelun jälkeen vähäsanainen. Kasvoilta huokui kuitenkin tyytyväisyys iltaan.

– Ihan hyvin meni – pari nukahdusta tuli, missä huomasi, että heti tuli kiire. Mutta kokonaisuutena oli ihan jees, Pulli tiivisti SuomiKiekko-sivustolle.

Nuorten maajoukkueesta tuttu pakki pääsi heti maittavaan rooliin. Pulli ottikin paikkansa heti ylivoimalla ja ehti laukoa muutaman kerran vaarallisen oloisesti.

– Olen pelannut myös A-junioreissa paljon ylivoimaa. Olihan se hieno pelata siinä myös täällä.

Myös päävalmentaja Kai Suikkanen oli vakuuttunut nuoren pelurin otteista.

– Erittäin hyvin veti kyllä. Loistava pelimies ja taitava kuin mikä. Vähän pienikokoinenhan hän, se tuo omat haasteensa.

– Mutta ennakkoluulottomasti veti – liike on loistavaa ja avasi peliä erinomaisesti, valmentaja luonnehti 176-senttistä TPS-kasvattia.

Vaikka näytönpaikka meni lähes nappiin, kertasi Pulli vielä tavoitteiden olevan A-junioreiden matkassa.

– Se on ensi kauden tavoite päästä pelaamaan miesten pelejä. Se on joko Mestis tai Liiga – siellä pelataan, missä paikka aukeaa.

Edustusjoukkueen vauhti antaa silti uudenlaista uskoa ja motivaatiota tulevaan.

– Kyllä tämä antaa vain lisää potkua tekemiseen. Huomasi, että vielä pitäisi saada puristusta potkuun ja puolustuspeliä paremmaksi.

Ilari Isotalo, Turku
Twitter: @IlariIsotalo