Sakari Salminen nousi Leijonien yhdeksi sankareista torstaina EHT-turnauksen avauksessa.

Taitava hyökkääjä iski lopulta illan voittomaalin, kun 4-3-osuma päätöserässä jäi kamppailun ratkaisevaksi osumaksi.

Ylivoiman jälkeisessä vaihdossa tullut maali oli kaikin puolin komeaa katseltavaa. Kova lämäri yllätti totaalisesti Konstantin Barulinin.

– Näin, että pakki antoi tilaa. Päätin kokeilla – silmät kiinni ja täysiä sinne päin. Hyvä, että upposi, Salminen paljasti reseptinsä.

Voittomaalista huolimatta kamppailu oli Salmisellekin kaikkea muuta kuin helppo. Jonas Enlundin ja Jori Lehterän kanssa pelannut KHL-taituri oli ottelun alussa varsin pimennossa.

– Kaksi ensimmäistä erää olivat vaikeita. Jouduttiin puolustamaan, mikä teki meidän pelistä vaikeaa. Ei päästy oikein pitämään kiekkoa, mikä on kuitenkin se meidän ketjumme vahvuus.

– Kolmannessa erässä alettiin samaan jo hieman mylläköitä ja pyörityksiä. Siitä pitää jatkaa myös jatkossa.

Myös joukkueena Leijonat paransi selvästi toiseen ja kolmanteen erään. Syytkin olivat selvät.

– Ruvettiin puolustamaan paremmin. Sitä kautta päästiin pitämään enemmän kiekkoa ja myös hyökkäämään paremmin.

– Avauserässä Venäjä pääsi liian helposti maalipaikoille. Se oli iso asia, missä saatiin parannettua omaa peliä.

Leijonat kohtaa seuraavaksi lauantaina Tshekin. Salmisen mukaan eväät tulevaan ovat selkeät.

– Jatkossa pitää pystyä jatkamaan siitä, mihin toisessa ja kolmannessa erässä jäätiin. Mikäli se onnistuu, eiköhän seuraavastakin pelistä irtoa voitto.

Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo