Rangersin ruotsalainen tähtivahti päävalmentajan potkuista: ”En päätä siitä kuka tätä seuraa luotsaa”
New York Rangersin kuliseissa on kuohunut sen jälkeen, kun seura hävisi tämän kauden pudotuspeleissä toisella kierroksella Boston Bruinsille.
Viimeiset viisi kautta päävalmentajana toiminut John Tortorella sai lähtöpassit, kun menestys ei ollut odotetunlaista.
Eri raporttien mukaan osa Rangersin pelaajista olisi vaatinut seurajohtoa erottamaan Tortorellan, joka on tullut tunnetuksi värikkäänä ja kurinalaisena luotsina.
Rangersin suurimmalta tähdeltä, ruotsalaismaalivahdilta Henrik Lundqvistilta kysyttiin myös kantaa asiaan.
– Tiedän, että ”Tortsin” potkuihin liittyen on käytyä kovia spekulaatioita. Mutta haluan tehdä yhden asian selväksi. En päätä siitä kuka tätä seuraa luotsaa, Lundqvist vastasi sähköpostilla New York Postille.
– En laittaisi ikinä painetta johtoportaalle ja heidän päätöksilleen tuolla tavalla. Olen vain pelaaja. Keskityn pelaamaan ja tekemään parhaani jäällä. mitä tapahtuu jään ulkopuolella, jätän sen seuran eteen asioita tekevälle johdolle ja toimijoille, Lundqvist jatkoi.
Rangersin uudeksi päävalmentajaksi on viety vahvasti Alain Vigneaulia (lue lisää). Seura ei ole kuitenkaan vielä ilmoittanut virallisesti uuden päävalmentajan nimeä.
Pysy mukana NHL:n kulussa! Seuraa Twitterissä käyttäjiä @ilarisavonen ja @ilariisotalo sekä hastagia #änäri.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HIFK:n ex-puolustaja jatkaa uraansa mestarijoukkueessa
- Jussi Ahokas otti kantaa NHL-huhuihin – yksi vaihtoehto pois pöydältä
- Kulissipaljastus: Dylan Larkinin treidilista paisui jälleen – mukana uusia seuroja
- Jarmo Kekäläiseltä jättipäätös Buffalossa – tähtihyökkääjän tilanteesta iso paljastus
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Mestis-seura pelaajakaupoilla – HIFK:n hyökkääjä haaviin!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!