Numerot osoittavat: Rask dominoi pudotuspelejä – ”Hän vain paranee ja paranee”
Boston voitti Stanley Cupin kolmannessa finaaliottelussa Chicagon kotonaan ja nousi näin johtoon ottelusarjassa. Tuukka Rask piti 2-0 päättyneessä ottelussaan maalinsa puhtaana.
Kotijoukkueen molemmat maalit nähtiin toisessa erässä. Daniel Paille iski kaksi minuuttia aloitusvihellyksen jälkeen ensimmäisen maalin ja loppuluvut iski 12 minuuttia myöhemmin ylivoimalla Patrice Bergeron.
Hawks-vahti Corey Crawford joutui ensi kertaa ottelusarjassa tekemään nyt töitä enemmän kuin kollegansa vastakkaisessa maalissa: Boston laukoi 35 kertaa, kun taas Chicagolle riitti 28.
Nollapelinsä ansiosta Rask nousi nyt kaikkien keskeisten maalivahtitilastojen kärkimieheksi pudotuspeleissä: miehellä on niin paras päästettyjen maalien keskiarvo (1,64), torjuntaprosentti (94,6), voittojen määrä (14) kuin nollapelienkin määrä (3), joskin viimeksi mainitun tilaston kärkipaikan hän jakaa Jonathan Quickin kanssa.
– Kuulostan rikkinäiseltä levyltä, mutta jatkan sen toistamista, että Tuukka on ollut meidän tasaisin pelaajamme koko vuoden ja hän vaikuttaa vain paranevan ja paranevan, kommentoi syöttöpisteen napannut Bruins-hyökkääjä Chris Kelly nhl.comille.
– Kun luottamusta yhteen yksilöön on niin paljon, se tekee kaikkien pelistä rennompaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Liiga-seura hankki suomalaisjärkäleen Pohjois-Amerikasta – takana viisi vuotta rapakon takana
- MM-kultamitali varastettiin – IS: Jesse Puljujärvellä on nyt yksi toive
- NHL-supertähti vaatii siirtoa – vain nämä kolme seuraa kelpaavat!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Urheilucast: Jesse Puljujärven MM-kultamitali katosi – etsinnät alkoivat täällä
- Ykköstähti lähti luikkimaan – kiekkopomo raivostui ja haukkui Liiga-seuran: ”Menee noin keskinkertaiseen seuraan”
- NHL jää taakse – suomalaishyökkääjä löysi uuden joukkueen!
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!