Yhdytkö Sveitsin tavoitteeseen? – ”Aiomme pilata Globenin ruotsalaisjuhlat!”
Sveitsi on ollut MM-kisojen suurin sensaatio. Joukkue on edennyt finaaliin ainoana tappiottomana joukkueena, yhdeksän ottelun voittoputken saattelemana. Viimeinen askel olisi kaataa huippuvireeseen yltänyt Ruotsi sen kotihallissaan.
– Aiomme pilata Globenin juhlat. Olemme täysin altavastaajan tässä ottelussa, vaikka voitimme alkulohkossa. Voimme ainoastaan mennä jäälle ja pitää hauskaa. Kaikki on mahdollista, Sveitsin voittomaalin USA-välierässä iskenyt Nino Niederreiter kertoi Expressenille.
Joukkueet kohtasivat alkulohkossa. Sveitsi voitti 3-2-lukemin kamppailun avauspäivänä. Joukkue tietää, että Ruotsi on täysin eri ryhmä, kun Henrik ja Daniel Sedin liittyivät ryhmään alkulohkon vedellessä viimeisiin.
Veljesten ja Loui Erikssonin ketju on vastannut joukkueen tehoista, kun pudotuspeleissä jalkoihin ovat jääneet niin Kanada kuin Suomikin. Tähtiketju on kolmessa yhdessä pelaamassaan ottelussa tehnyt peräti 18 tehopistettä.
– Ruotsi ovat nyt parempi kuin edellisessä kohtaamisessa. He ovat saaneet maailmanluokan pelaajat rinkiin Sedinin veljesten muodossa ja tiedämme että pelistä ei tule millään tavalla helppoa, Martin Plüss puolestaan miettii.
MM-finaali Ruotsi ja Sveitsin välillä alkaa klo 21.30. Lämmittelynä kohtaavat USA ja Leijonat pronssipelissä klo 17.00 alkaen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Liiga-seura hankki suomalaisjärkäleen Pohjois-Amerikasta – takana viisi vuotta rapakon takana
- MM-kultamitali varastettiin – IS: Jesse Puljujärvellä on nyt yksi toive
- NHL-supertähti vaatii siirtoa – vain nämä kolme seuraa kelpaavat!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Urheilucast: Jesse Puljujärven MM-kultamitali katosi – etsinnät alkoivat täällä
- Ykköstähti lähti luikkimaan – kiekkopomo raivostui ja haukkui Liiga-seuran: ”Menee noin keskinkertaiseen seuraan”
- NHL jää taakse – suomalaishyökkääjä löysi uuden joukkueen!
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!