Sveitsi jatkaa lentoaan – 1-0-johto Tshekistä avauserän jälkeen!
Kuva: Ilari Isotalo
Sveitsi jatkoi Tshekkiä vastaan siitä, mihin se alkusarjan 5-2-voitossa jäi. Siinä ottelussa Sveitsi iski päätöserässä 3-0-lukemat ja hallitsi puolivälieräpeliäkin selkeästi.
Kisoissa hämmästyttänyt tappioton alppimaa iski ottelun avausmaalin ajassa 5.45. Maalintekijänä Denis Hollenstein, jolle maali oli jo turnauksen neljäs.
Sveitsi oli lähellä jo toista maalia muutama minuutti myöhemmin, kun hetki aiemmin jäähyltä mukaan hypännyt Reto Suri pelattiin läpiajoon, mutta kiekko karkasi viime hetkellä harhautuksen päätteeksi.
Erän lopussa Tshekkikin sai pientä mylläkkää Sveitsi maalille ja pääsi erän lopussa jälleen ylivoimalle, mutta kahdeksan torjuntaa erässä tehnyt Martin Gerber kesti vaivatta maalillaan. Tshekin maalilla Ondrej Pavelec puolestaan ehti kiekon eteen yhdeksästi.
Erätauolle mennään siis Sveitsin niukassa johdossa. Tshekki pääsee toiseen erään pelaamaan ylivoimaa, kun Sveitsin Julian Walker otti kahdne minuutin jäähyn ajassa 19.42.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HIFK:n ex-puolustaja jatkaa uraansa mestarijoukkueessa
- Jussi Ahokas otti kantaa NHL-huhuihin – yksi vaihtoehto pois pöydältä
- Kulissipaljastus: Dylan Larkinin treidilista paisui jälleen – mukana uusia seuroja
- Jarmo Kekäläiseltä jättipäätös Buffalossa – tähtihyökkääjän tilanteesta iso paljastus
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Mestis-seura pelaajakaupoilla – HIFK:n hyökkääjä haaviin!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!