SM-liigassa maaleillaan hurmannut NHL-hyökkääjä: ”Se oli itsellekin uutta ja motivoivaa”
Kuva: Juha Tamminen
Rauman Lukossa peräti 21 osumaa NHL:n työsulun aikana nakuttanut Mikkel Bödker muistelee mielellään aikaansa Lukossa.
Tanskan suurimpiin NHL-tähtiin jo nyt kuuluva 23-vuotias laituri kertoi Suomen olleen hyvä ponnahduslauta Pohjois-Amerikkaan.
– Pelit SM-liigassa olivat fyysisiä ja koin meneväni sielläkin eteenpäin pelaajana. Pääsin tekemään paljon maaleja – se on asia, jota jokainen pelaaja haluaa tehdä, Bödker muisteli SuomiKiekko-sivustolle.
– Ja kokemuksena se oli myös hieno. Harvoin sitä pääsee tekemään 21 maalia 24 ottelussa. Se oli itsellenikin uutta ja motivoivaa.
Myös muuten vietetty aika kanaalikaupungissa maistui. Tanskalaismafia Frans Nielsen, Philip Larsen ja Bödker ehtivät hurmata lyhyessä ajassa pienen kaupungin.
– Se oli myös hienoa päästä viettämään aikaa hyvien ystävien kanssa. Simon (Nielsen), Frans ja Philip ovat kaikki mukavia heppuja, joten heidän kanssaan oli hauska viettää hieman enemmän aikaa, Bödker kiitteli.
Tällä hetkellä Tanska maajoukkueen mukana Ruotsissa pelaava hyökkääjä kertoi kauden olleen täynnä muisteltavaa. 77 peliä alkaa jo painaa.
– Kyllä tässä hieman väsy jo tuntuu. Aloitin kauden täällä, lensin Pohjois-Amerikkaan ja nyt taas lento tänne. Joten kyllä tällä kaudella on ainakin tapahtumia riittänyt. Mutta on ollut hauskaakin.
Ilari Isotalo, Tukholma
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HIFK:n ex-puolustaja jatkaa uraansa mestarijoukkueessa
- Jussi Ahokas otti kantaa NHL-huhuihin – yksi vaihtoehto pois pöydältä
- Kulissipaljastus: Dylan Larkinin treidilista paisui jälleen – mukana uusia seuroja
- Jarmo Kekäläiseltä jättipäätös Buffalossa – tähtihyökkääjän tilanteesta iso paljastus
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Mestis-seura pelaajakaupoilla – HIFK:n hyökkääjä haaviin!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!