Sidney Crosby nöyryytti vastustajia – ”Juuri mikään ei enää yllätä” [VIDEO]
Pittsburgh otti viime yönä kotivoitollaan jo 2-0 -johdon NHL:n pudotuspelien toisen kierroksen ottelusarjassaan Ottawaa vastaan. Peli päättyi maalein 4-3.
Ottelun sankariksi nousi ykköstähdeksikin valittu Sidney Crosby, joka vei joukkueensa ensi kerran johtoon noin kolmen minuutin kohdalla luistelemalla kiekon kanssa oman siniviivan takaa Senators-puolustuksen ohi aina vastustajan maalille saakka ja iski kiekon ohi Craig Andersonin (katso maali tästä).
Vieraat nousivat tasoihin kymmenen minuuttia myöhemmin Kyle Turrisin ylivoimaosumalla, mutta Crosby iski toistamiseen vielä samassa erässä. Sentteri viimeisteli lopulta toisen erän ensimmäisen minuutin jälkeen hattutempun ylivoimalla. Anderson vaihdettiin samalla Robin Lehneriin Ottawan maalilla.
Vain hetkeä myöhemmin Ottawa kavensi lukuihin 3-2, mutta ennen erän puoliväliä Brendan Morrow lisäsi Pittsburghin johdon jälleen kahteen maaliin. Viimeisessä erässä Jean-Gabriel Pageau toi vieraat taas yhden maalin päähän, mutta lisää maaleja ei enää nähty.
– Juuri mikään, mitä hän tekee, ei yllätä enää, sillä hän on vain niin hyvä ja häneltä odotetaan paljon. Hän taistelee joka vaihdossa ja tekee kaiken maksimivauhdissa, kehui seurakaveri Jarome Iginla Crosbya Penguinsin kotisivulla.
Ottelusarja jatkuu yli huomenna Ottawassa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Liiga-seura hankki suomalaisjärkäleen Pohjois-Amerikasta – takana viisi vuotta rapakon takana
- MM-kultamitali varastettiin – IS: Jesse Puljujärvellä on nyt yksi toive
- NHL-supertähti vaatii siirtoa – vain nämä kolme seuraa kelpaavat!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Urheilucast: Jesse Puljujärven MM-kultamitali katosi – etsinnät alkoivat täällä
- Ykköstähti lähti luikkimaan – kiekkopomo raivostui ja haukkui Liiga-seuran: ”Menee noin keskinkertaiseen seuraan”
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!