Ruotsi kaatoi Kanadan – Unelmavälierässä Leijonat vastaan!
Ruotsi kaatoi Kanadan rangaistuslaukauksilla MM-kisojen neljännessä puolivälierässä. Loppulukemat 3-2:een teki Fredrik Petterson, neljännessä parissa.
Kolmesta ensimmäisestä laukojaparista onnistuivat vain Ruotsin avausvetäjä Loui Eriksson sekä Kanadan toinen vetäjä Jordan Eberle. Laukomisia jatkettiin kerrasta poikki menetelmällä. Pettersonin onnistuessa ja Eberlen vedon jäädessä Ruotsin maalivahdin hanskaan, ratkesi ottelu Ruotsin eduksi.
Varsinaisella peliajalla alkoi tapahtua todenteolla vasta päätöserässä. Kanada johti kahden erän jälkeen maalilla, kun Steven Stamkos ohjasi ylivoimalla maalin edestä johtomaalin toisen erän avausminuutilla.
Ruotsi päätti herätä MM-kisoihin 460 minuutin pelin jälkeen, kun heidän kahdeksas ottelu ehti edetä jo hyvän matkaa kolmatta erää.
Ruotsi iski kahdesti ylivoimalla reiluun neljään minuuttiin kolmannen erän avauskympillä. Maalit tykitti siniviivalta Nicklas Danielsson ja Ruotsin joukkueeseen liittyneet Henrik ja Daniel Sedin saivat molemmat kaksi syöttöpistettä maaleista.
Toisen maaliin johtaneen hölmön jäähyn poikittaisesta mailasta ottanut kanukkitähti Claude Giroux kuittasi erheestä ja tasoitti pelin 2-2:een vain reilu minuutti Ruotsin johtomaalisata ajassa 50.50.
Näissä lukemissa edettiin siis aina rangaistuslaukauskilpailuun, missä Ruotsi puristi ominaiseen tapaansa voiton.
Ruotsi iskee lauantain välierässä yhteen siis Leijonien kanssa, joka kaatoi omassa ottelussa Slovakian 4-3-lukemin aiemmin torstaina.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Liiga-seura hankki suomalaisjärkäleen Pohjois-Amerikasta – takana viisi vuotta rapakon takana
- MM-kultamitali varastettiin – IS: Jesse Puljujärvellä on nyt yksi toive
- NHL-supertähti vaatii siirtoa – vain nämä kolme seuraa kelpaavat!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Urheilucast: Jesse Puljujärven MM-kultamitali katosi – etsinnät alkoivat täällä
- Ykköstähti lähti luikkimaan – kiekkopomo raivostui ja haukkui Liiga-seuran: ”Menee noin keskinkertaiseen seuraan”
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!