Näkökulma: Leijonien suoritus positiivinen – tuli pronssia tai ei
Toimittaja ja Kiekkoministeri Ilari Savonen pureutuu Leijonien suoritukseen kevään MM-kisoissa jo ennen USA-pronssikamppailua.
****
Nimetön jengi, NHL-vahvistuksia ei lähes yhtään, sentterit heikkoja Petri Kontiolan jälkeen, puolustuspää kysymysmerkkinen ja niin edelleen.
Siinä olivat kuvailut, mitkä osuivat Leijonien joukkueeseen ennen kuin pelit MM-kisoissa alkoivat tämän kevään osalta.
Seitsemän voittoa yhdeksästä mahdollisesta on ollut mainio suoritus. Niitä voisi olla vielä enemmänkin, voittoja siis, jos muutamat kohdat olisivat osuneet paremmin kuntoon.
USA-pelin nukahdus, maalipaikkojen käyttäminen hyväksi Ruotsia vastaan, jäähyjen välttäminen jälkimmäistä vastaan. Näistä ne ratkaisut tulivat kahdessa tappiopelissä.
Kokonaiskuva on kuitenkin helppo tiivistää jo tässä vaiheessa.
Leijonat ovat suoriutuneet urakastaan positiivisesti.
Uhkakuvia leijui ennen turnauksen alkua paljon yllä, mutta moni asia meni kuitenkin nappiin.
Ykkösketju on ollut sopivan kuuma ja itse asiassa useampi pelaaja on pystynyt nostamaan tai yltämään parhaalle tasolleen turnauksen edetessä. Luottopelureilta on myös tullut nimenomaan se luotettava panos pöytään.
Ja siihen päälle maalivahtipeli on toiminut.
Otteetkin menivät turnauksen edetessä eteenpäin ja Leijonat pelasivat välillä jopa erittäin hyvää jääkiekkoa.
Ei nyt mikään huono päätösturnaus maajoukkueen päävalmentajan tontin jättävän Jukka Jalosen johtamalta joukkueelta.
****
Miksi suoritus on sitten ollut nimenomaan positiivinen?
Lähtökohdat huomioon ottaen kaikki on mennyt varsin hyvin. Tulos on ollut hyvä ja suuria kompastuskiviä ei ole tullut matkan varrella eteen. Ykkösketju kantoi pitkälle, eikä muuten tehojen vähyys vaikuttanut liikaa kokonaiskuvaan.
Kesken turnauksen mukaan liittynyt Mikael Granlund toi vielä oman lisänsä ja nousi nopealla aikavälillä koko joukkueen parhaaksi pelaajaksi. Toinen NHL-vahvistus Lauri Korpikoski on tuonut vahvan pelillisen panoksen, vaikka tulosta olisi voinut tulla vielä enemmän.
Kaikki voisi olla huonomminkin.
Varsinkin jos puolivälieräottelu Slovakiaa vastaan olisi päättynyt tappioon, olisi suoritus ollut selkeästi negatiivinen. Juuri se ottelu oli se vedenjakaja koko turnauksen suoritusta ajatellen.
Sen Leijonat selvittivät ja taistelivat lopulta urhollisesti Ruotsia vastaan.
Ei huonosti siis, varsinkin jos suhteuttaa tapahtuneet kasassa olevaan kokoonpanoon.
Maalipaikkojen käytön suhteen joukkue on ollut tai oli Ruotsi-otteluun asti jopa yllättävän tehokas, mikä on hyvä merkki tulevaa ajatellen.
Käydäänpä vielä nopea visiitti sillä saralla.
****
Sunnuntain USA-puolivälieräpelin jälkeen Leijonat ovat seuraavan kerran kehissä syksyllä Tshekissä EHT-turnauksessa. Silloin penkin takana on täysin uusi valmennusjohto.
Erkka Westerlund päävalmentajana, Lauri Marjamäki ja Hannu Virta apureina. Heillä tulevalla maajoukkuekaudella isona turnauksena tulee olemaan Sotshissa pelattavat olympialaiset.
Siellä nähdään monen kokeneemman pelaajan kohdalla se viimeinen visiitti maajoukkueeseen. Samalla yhtenä isona haasteena on kuitenkin saada toimintaan mukaan sellaisia palasia, jotka auttavat eteenpäin maajoukkuetoimintaa tulevien vuosien aikana.
Maajoukkueen suhteen tällä hetkellä kaksi isointa ongelmaa ovat edelleen maalinteon tehokkuus ja se, että maalinedustapelaaminen varsinkin hyökkäyspäässä olisi selkeästi nykyistä laadukkaampaa.
Nimenomaan maalintekijöistä tässä maassa on suuri pula vielä tällä hetkellä. Selkeitä snipereita on vähän, vaikka sellaisia on kuitenkin kasvamassa muutamia lähivuosina maajoukkueenkin käyttöön. Mutta saadaanko heitä miten käyttöön? Tuleeko maajoukkueen runkoon sellaisia tarpeeksi? Miten maalinteon tehokkuutta pystytään ylipäätänsä vielä parantamaan tulevia vuosia ajatellen?
Pelitavallisesti Leijonat ovat pelanneet laadukkaasti koko Jalosen valmennuspätkän ajan. Siihen tuskin tulee suurta muutosta tulevasta keväästäkään lähtien, mutta nimenomaan yksityiskohtien kuntoon saaminen on isosti valokeilassa.
Maalipaikkoja on jo nyt paljon, mutta niitä voisi olla vielä enemmän varsinkin juuri maalinedustalla. Sinne tarvittaisiin lisää sellaisia pelaajia, jotka pystyvät kamppailemaan ja iskemään irtokiekkoja sisään. Sitä tulosten kannalta Leijonat kaipaavat.
Joka tapauksessa sunnuntain pronssipelin jälkeen Leijonat jättävän päävalmentaja Jalosen perintö on arvokas. Matka on tuottanut yhden maailmanmestaruuden ja muutamia muita hyviä suorituksia.
Niistä hyvistä suorituksista yhdeksi voi nimetä tämän kevään kisat. Ehkäpä se suoritus saa vielä mitallisen päätöksen.
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Liiga-seura hankki suomalaisjärkäleen Pohjois-Amerikasta – takana viisi vuotta rapakon takana
- MM-kultamitali varastettiin – IS: Jesse Puljujärvellä on nyt yksi toive
- NHL-supertähti vaatii siirtoa – vain nämä kolme seuraa kelpaavat!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Urheilucast: Jesse Puljujärven MM-kultamitali katosi – etsinnät alkoivat täällä
- Ykköstähti lähti luikkimaan – kiekkopomo raivostui ja haukkui Liiga-seuran: ”Menee noin keskinkertaiseen seuraan”
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!