Mikael Granlund Wildin menestyksestä: ”Ei ollut sitä mitä siellä odotettiin”
Suomalaisten Mikael Granlundin, Mikko Koivun ja Niklas Bäckströmin edustama Minnesota Wild tipahti NHL:n pudotuspeleistä ensimmäisellä kierroksella, kun Chicago Blackhawks oli pudotuspelisarjassa parempi voitoin 4-1.
Menestyksen suhteen vastaanotto on ollut joukkueen kotikaupungissa kahdenlaista. Isot satsaukset kesällä kahden tähtipelaajan Zach Parisen ja Ryan Suterin hankkimisen myötä nostivat odotukset korkealle.
Vaihtelevasti menneen runkosarjan jälkeen pudotuspelisarjassa Blackhawksia vastaan Wild ei kuitenkaan pystynyt yltämään parhaimpaansa.
Silti suomalaispelaaja Granlund näkee kauden koko suorituksessa myös positiivista puolta.
– Parempi se oli kuitenkin kuin moneen vuoteen, kun Wild ei ole mennyt pudotuspeleihin. Mutta totta kai se ei ollut sitä, mitä odotettiin, Granlund myötää.
– Pidämme halutaan mennä, suomalaissentteri jatkaa.
Ensimmäinen kausi NHL:n puolella oli opettavainen Granlundille itselle.
– Olihan se aika uusi kokemus ja paljon tuli oppia. Välillä oli aika vaikeaa, kun mentiin joka suuntaan. Ei aina oikein tiennyt, että missä milloinkin pelaa. Varmasti ensi vuonna on helpompi ja parempi mennä sinne.
– Peli on kuitenkin siellä sen verran erilaista verrattuna Eurooppaan. Mitä täällä tekee, ei yksinkertaisesti riitä siellä, Granlund pohdiskelee.
Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Liiga-seura hankki suomalaisjärkäleen Pohjois-Amerikasta – takana viisi vuotta rapakon takana
- MM-kultamitali varastettiin – IS: Jesse Puljujärvellä on nyt yksi toive
- NHL-supertähti vaatii siirtoa – vain nämä kolme seuraa kelpaavat!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Urheilucast: Jesse Puljujärven MM-kultamitali katosi – etsinnät alkoivat täällä
- Ykköstähti lähti luikkimaan – kiekkopomo raivostui ja haukkui Liiga-seuran: ”Menee noin keskinkertaiseen seuraan”
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!