Leijonien johtava pakki finaaliviikonlopusta: ”Nälkä kasvaa syödessä”
Kuva: Ilari Isotalo
MM-kisoissa Leijonien seuraavana haasteena on vain ja ainoastaan Ruotsin sysääminen pronssipeliin ja finaaleihin eteneminen.
Sitä varten Leijonien johtavien pelaajien joukkoon puolustuksessa kuuluvan Sami Lepistön fiilikset ovat mainiot.
– Ihan loistavat mahdollisuudet tässä on. Tuossa jengissä ei ole liikaa stressiä ja paljon on porukkaa, jotka ovat ottaneet ne kaksi voittoa vielä. Ei meillä ole missään nimessä maha täysi, Lepistö pohti Slovakia-puolivälieräottelun jälkeen torstaina.
– Nälkä kasvaa syödessä, Lepistö tiivisti tulevasta.
Prosessi ei ole vielä valmis, vaikka jo tässä vaiheessa kaikki on mennyt mainiosti.
– Tavallaan pitää olla kuitenkin tyytyväinen siihen, että ollaan neljän joukossa vähintään, mutta kyllä tässä on vielä kynnyksiä kavuttavana. Kaikki on mahdollista ja tuossa jengissä kaikki uskovat siihen, Lepistö näkee.
Välierään ja mahdolliseen finaaliin vahvan suorituksen esimerkki löytyy alkulohkon yhdestä isosta voitosta.
– Se Venäjä-peli oli aika ehjä. Haetaan ja tilataan pari sellaista tuohon, niin hyvä tulee, Lepistö heittää.
Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HIFK:n ex-puolustaja jatkaa uraansa mestarijoukkueessa
- Jussi Ahokas otti kantaa NHL-huhuihin – yksi vaihtoehto pois pöydältä
- Kulissipaljastus: Dylan Larkinin treidilista paisui jälleen – mukana uusia seuroja
- Jarmo Kekäläiseltä jättipäätös Buffalossa – tähtihyökkääjän tilanteesta iso paljastus
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Mestis-seura pelaajakaupoilla – HIFK:n hyökkääjä haaviin!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!