Leijonien 1. erä: Ruotsi otti kuskin paikan
Leijonat oli selvästi ottavana osapuolena MM-välierän ensimmäisessä erässä.
Tulikuuma välierä rakkaiden kiistapukareiden kesken alkoi Ruotsin hallinnalla. Janne Jalasvaaran estämisjäähyn aikana Tre Kronorin pakkopeli pyöri hyvin, vaikka tehot puuttuivat. Lisäksi on huomioitava, että Suomen alivoima toimi mallikkaasti.
Suomi sai loistavan maalipaikan seitsemän minuutin kohdalla. Nelosketju pyöritti ja kiekko pomppi Niklas Hagmanille avopaikkaan. Lepattavasta kiekosta lähtenyt kuti painui kuitenkin maalin ohi.
Ruotsin vaarallinen ylivoima käytti toisen mahdollisuuden hyväkseen erän puolivälissä. Henrik Sedin yritti heittää lättysyötön maalinkulmalle, mutta kiekko osui matkalla Loui Erikssonin jalkaan ja painui ohi maalivahti Antti Raannan.
Erän loppupuolella Leijonille tarjottiin tasoitusmahdollisuutta, kun Ruotsi otti peräkkäin kaksi jäähyä. Kuparinen jäi rikkomatta, sillä maalivahti Jhonas Enroth napsi kiekkoja varmasti.
Kokonaisuutena ensimmäinen kaksikymppinen oli Ruotsin selvää hallintaa. Suomen on petrattava hurjasti, mikäli se aikoo nousta tosissaan mukaan voittotaisteluun.
Torjunnat: Raanta 10 – Enroth 12
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jarmo Kekäläiseltä jättipäätös Buffalossa – tähtihyökkääjän tilanteesta iso paljastus
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Mestis-seura pelaajakaupoilla – HIFK:n hyökkääjä haaviin!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Liiga-seura hankki suomalaisjärkäleen Pohjois-Amerikasta – takana viisi vuotta rapakon takana
- MM-kultamitali varastettiin – IS: Jesse Puljujärvellä on nyt yksi toive
- NHL-supertähti vaatii siirtoa – vain nämä kolme seuraa kelpaavat!
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!