Finaaliasetelma: Kaksoset vastaan hurmos
Kuva: Ilari Isotalo
Kiekkoministerit Ilari Isotalo ja Ilari Savonen käyvät läpi lähtökohdat tämän kevään MM-kisojen finaaliottelulle Ruotsi-Sveitsi.
Ruotsi eteni kotikisoissaan finaaliin voitettuaan puolivälierissä Kanadan ja välierissä Suomen. Sveitsi puolestaan kaatoi puolivälierissä Tshekin ja välierissä USA:n.
Millaiset lähtökohdat otteluun sitten ovat?
Sveitsi on pelannut loistavat kisat tähän mennessä. Mitä syitä sen takana on?
Ilari Isotalo: Montakin asiaa. Kun heitetään yhteen tiivis viisikkopuolustus, räjähtävä vastaiskupelaaminen ja huippuvireiset yksilöt (Roman Josi, Nino Niederreiter jne jne), saadaan tulokseksi nähdynlainen soppa. Sveitsi on ollut turnauksen se tarina tänä keväänä juuri näistä syistä.
Ilari Savonen: Sveitsistä huokuu tietyllä tavalla päättäväisyys, yhteiseen juttuun uskominen ja ylipäätänsä vahvan joukkuepelaamisen tuovat positiiviset asiat. Onnistumisia on tullut laajalla rintamalla, pelaajat nauttivat pelaamisesta ja isot voitot ”suurmaista” ovat tuoneet itseluottamusta. Näinhän se menestysresepti on rakentunut.
Vieläkö paukut riittävät kotiyleisön edessä pelaavan Ruotsin kaatamiseen?
Isotalo: Miksi ei? Sveitsi on osoittanut turnauksessa jo nyt pelaavan huikeaa kiekkoa. Eikä sellainen vire yhdessä yössä katoa. Joten vaikea nähdä mitään suurta syytä, miksei joukkue haasta kisaisäntää myös sunnuntai-illan MM-finaalissa.
Savonen: Samaa mieltä Ruotsin kirjeenvaihtajan kanssa. Chanserna är goda. USA oli kuitenkin oikeasti vahva joukkue ja sen voittaminen toi varmasti vielä lisää itseluottamusta. Sveitsin jengistä voi aistia hurmostilan, mikä sen kuin lisää mahdollisuuksia. Ja oikeastaan, Sveitsi pääsee lopulta aika paineettomasta tilasta lähtemään finaaliin. Hopea on jo loistava saavutus, kulta olisi huikea. Ruotsilta taas kotiyleisö ei odota muuta kuin voittoa. Näkyykö se sitten jotenkin pelissä?
Kääntävätkö kaksoset Henrik Sedin ja Daniel Sedin kelkan Ruotsille? Onko mestaruus täysin heidän varassa?
Isotalo: Tällä hetkellä koko Ruotsin herääminen kisoihin on rakentunut kesken kaiken joukkueeseen liittyneiden veljesten varaan. Fakta on se, että Ruotsi on ollut viisikoin pelatessa heikompi joukkue kuin Kanada. Ja heikompi joukkue kuin Suomi. Loistava erikoistilannepelaaminen on kääntänyt molemmat ottelut kohtuullisen selvästikin Ruotsille. On kiinnostavaa nähdä, roikkuuko Ruotsi myös finaalissa veljesparin varassa. Vai herääkö taustalta vihdoin uusia ratkaisijoita?
Savonen: Ruotsi puolusti hyvin Suomea vastaan koko joukkueena, mutta ei sillä ollut oikeastaan edes tasaviisikoin montaa tekopaikkaa. Ylivoimalla veljekset ovat todella vaarallisia ja tehokkaita, mutta se että joutuuko Sveitsi ylipäätänsä rikkomaan? Pääsevätkö nämä taiturit edes hiomaan kuvioitaan sillä saralla? Mitä jos jäähyjä ei tulekaan, tuleeko tehoja tasaviisikoin? Kyllä tässäkin kohdassa on paljon kysymysmerkkejä, ja kyllä, mestaruus on täysin heidän varassa. Ruotsi on ratkaisukyvytön joukkue tällä hetkellä heidän takanaan.
Mitä Sveitsin mahdollinen mestaruus kertoisi nykypäivän MM-kisoista? Ovatko isot maat enää varmoja menestyjiä?
Isotalo: Mestaruus kertoisi siitä, että lyhytkestoisessa turnauksessa voi kohtuullisen nimettömälläkin miehistöllä saavuttaa paljon. MM-kisojen voimasuhteet ovat vuosien saatossa kaventuneet, mikä on mahdollistanut yhä enemmän yllätyksiä. Sveitsi toimii tästä suurimpana esimerkkinä.
Savonen: Näissä peleissä joukkueena pelaaminen on kuitenkin iso juttu ja siinä esimerkiksi Sveitsi on onnistunut loistavasti. Tasoerot ovat hyvin pieniä nykypäivänä, jolloin juuri tuo puoli ratkaisee. Ellei sinulla ole kahta ketjua supertähtiä á la Venäjä ja kevät 2012. Hyvä näin, MM-kisojen pitääkin olla tasainen ja mielenkiintoinen turnaus.
Ilari Isotalo
Twitter: @ilariIsotalo
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HIFK:n ex-puolustaja jatkaa uraansa mestarijoukkueessa
- Jussi Ahokas otti kantaa NHL-huhuihin – yksi vaihtoehto pois pöydältä
- Kulissipaljastus: Dylan Larkinin treidilista paisui jälleen – mukana uusia seuroja
- Jarmo Kekäläiseltä jättipäätös Buffalossa – tähtihyökkääjän tilanteesta iso paljastus
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Mestis-seura pelaajakaupoilla – HIFK:n hyökkääjä haaviin!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!