Kärppäkapteeni avasi yllättävää siirtoaan: ”Piti miettiä, mitä haluaa jääkiekkoilijana”
Kuva: Juha Tamminen
Keskiviikkona kuultiin SM-liigatasolla hieman yllättävästä siirrosta, kun monivuotinen Kärppä-kapteeni Ilkka Mikkola vaihtoi leiriä Rauman Lukkoon.
Kymmenen kautta putkeen Oulussa pelaamaan ehtinyt pakki kertoi saapuneensa Raumalle täynnä tarmoa.
– Hyvillä fiiliksillä. Henkilökohtaisesti pitkän Oulun jakson jälkeen on uusi tilanne. Varmasti ollaan intoa täynnä. Uusi paikka tuo ylimääräistä virtaa, Mikkola kertasi seuran sivuilla.
– Jossain vaiheessa piti alkaa miettiä, että mitä sitä haluaa jääkiekkoilijana. Täällä intressit kohtasivat, kokenut pakki kertasi.
Resepti menestykseen tärkeä
Mikkola on kokenut kiekkoilijana paljon. Taskussa on kahdeksan Suomen mestaruutta. Resepti Lukkoakin ajatellen on selkeä. – Aina tarvitaan joukkueessa niitä, ketkä ovat nähneet sen matkan mestaruuteen. Resepti on kuitenkin selkeä, hemmetisti töitä. – Hyvät pelaajat, hyvä valmentaja ja työnmäärä. Yksinkertaiset asiat, se ei vaadi mitään taikatemppuja. Puolustaja odottelee Lukolle hyvää ensi kautta. – Toivon, että meillä on nälkäinen joukkue. Kovalla työllä pystytään kehittämään kaudesta hyvä, Mikkola päätti.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HIFK:n ex-puolustaja jatkaa uraansa mestarijoukkueessa
- Jussi Ahokas otti kantaa NHL-huhuihin – yksi vaihtoehto pois pöydältä
- Kulissipaljastus: Dylan Larkinin treidilista paisui jälleen – mukana uusia seuroja
- Jarmo Kekäläiseltä jättipäätös Buffalossa – tähtihyökkääjän tilanteesta iso paljastus
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Mestis-seura pelaajakaupoilla – HIFK:n hyökkääjä haaviin!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!