Kärpissä pelannut ruotsalaismaalivahti jatkosta: ”Avoimin mielin”
Kuva: Juha Tamminen
Kärppien maalilla viimeisten puolentoista kauden ajan torjunut Johan Backlund katselee hiljalleen seuraavia haasteita.
Oulu on vaihtumassa toiseen paikkakuntaan, mutta tässä vaiheessa kaikki on auki.
– En ole tehnyt yhtään mitään päätöstä vielä. Ihmiset ovat siitä paljon kyselleet, mutta kerroin agentilleni, että katsotaan mitä tapahtuu. Haluan palata siihen tilanteeseen mieluiten sen jälkeen, kun pelit ovat ohi maajoukkueen puolella, Backlund kertoi SuomiKiekko-sivustolle.
– Toivottavasti siellä on jotain joukkueita vaihtoehtoina, mutta vielä on ollut hieman hiljaista. Saa nähdä, 31-vuotias veräjänvahti jatkoi.
Backlundilla katseet ovat laajasti Euroopassa, eikä kotimaassa Ruotsissa pelaaminen ole mikään pakonalainen juttu.
– Sanoin agentilleni, että olen avoin kaikille ideoille. Pidin SM-liigasta kyllä.
– Sitä aina haluaa pelata mahdollisimman isoissa liigoissa. Euroopassa ne ovat Venäjä, Ruotsi ja Suomi. Jos näistä tulee kiiostusta, niin mielellään katson sitä vaihtoehtoa tarkemmin. Ei ole kuitenkaan mitään pakkoa pelata Ruotsissa, Backlund jatkoi ja tiivisti.
– Avoimin mielin.
Ilari Savonen, Brno
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Liiga-seura hankki suomalaisjärkäleen Pohjois-Amerikasta – takana viisi vuotta rapakon takana
- MM-kultamitali varastettiin – IS: Jesse Puljujärvellä on nyt yksi toive
- NHL-supertähti vaatii siirtoa – vain nämä kolme seuraa kelpaavat!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Urheilucast: Jesse Puljujärven MM-kultamitali katosi – etsinnät alkoivat täällä
- Ykköstähti lähti luikkimaan – kiekkopomo raivostui ja haukkui Liiga-seuran: ”Menee noin keskinkertaiseen seuraan”
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!