Pelicansilla selvät lähtökohdat pudotuspelien tavoittelussa – ”Sen jälkeen kaikki on mahdollista”
Kuva: Juha Tamminen
Tällä kaudella heikosti syksyllä, mutta vahvasti keväällä pelanneelle Pelicansille jäi hampaankoloon tulevaa kautta ajatellen.
Niukasti pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt joukkue julkisti tulevan kauden runkonsa keskiviikkona (lue lisää).
Pelicans-sentterin Tommi Paakkolanvaaran mukaan nimilista näyttää lähtökohtaisesti lupaavalta.
– Paljon on samasta rungosta ukkoa kasassa millä aikalailla vedettiin nuo 30 viimeisintä peliä hyvällä keskiarvolla tällä kaudella. Jos olisimme ensimmäisen puolikkaan vetäneet samalla tavalla, niin tiedä oltaisiinko ihan runkosarja voitettu, mutta kuitenkin ihan kärjessä olisimme olleet. Siinä mielessä olen luottavainen ensi kautta ajatellen, Paakkolanvaara sanoi SuomiKiekko-sivustolle.
Lahtelaisjoukkue saa tulevalle kaudelle uuden päävalmentajan, kun Kärpissä viimeiset kaudet valmentanut Hannu Aravirta hyppää penkin taakse.
Mitä pelaajiston puolelta odotetaan Aravirran osalta?
– Meriitit ovat aika hienot, kokemusta on ja kaikenmoista kuviota on nähnyt, niin kyllä varmasti ammattilainen on kyseessä. Ei tuurilla tuommoisia saavutuksia kyllä saa, luotettava kahden suunnan sentteri Paakkolanvaara pohtii.
Aravirran johdolla joukkueen ensimmäisenä tavoitteena on selviytyä pudotuspeleihin. Siitä lähtien hommassa kaikki on mahdollista.
– Ne pudotuspelit ovat se juttu, minkä takia tätä hommaa tehdään. Kevään ratkaisupelit ovat ne, joissa haluaa olla mukana. Tällä kaudella se jäi aika pienestä kiinni, mutta totta kai ensi kaudella lähdetään niitä tavoittelemaan.
– Sen jälkeen on ihan sama, että onko runkosarjassa kymmenes vai ensimmäinen. Niin kuin nytkin näyttää Lukon johtaessa Jokerit-sarjaa 3-1. Se on ihan sama monennelle sijalle päätyy kun vain sinne pudotuspeleihin pääsee. Sen jälkeen kaikki on mahdollista, Paakkolanvaara kertaa.
Ilari Savonen, Lahti
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Liiga-seura hankki suomalaisjärkäleen Pohjois-Amerikasta – takana viisi vuotta rapakon takana
- MM-kultamitali varastettiin – IS: Jesse Puljujärvellä on nyt yksi toive
- NHL-supertähti vaatii siirtoa – vain nämä kolme seuraa kelpaavat!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Urheilucast: Jesse Puljujärven MM-kultamitali katosi – etsinnät alkoivat täällä
- Ykköstähti lähti luikkimaan – kiekkopomo raivostui ja haukkui Liiga-seuran: ”Menee noin keskinkertaiseen seuraan”
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!