Onko Ässien ja KalPan sarja pelkkää porilaisten näytöstä?
Kuva: Juha Tamminen
Puolivälieräsarjassa Ässien ja KalPan välillä sarjan ensimmäiset ottelut ovat menneet porilaisten eduksi.
Keskiviikkona patapaidat olivat kotonaan parempia lukemin 2-1. Torstaina Kuopiossa KalPa ei onnistunut maalinteossa, kun taas Ässät onnistui kahdesti heiluttamaan verkkoja.
Sarjaan liittyviin kysymyksiin vastaa YLE:ltä toimittaja Ilkka Palomäki.
Onko Ässät ollut selkeästi parempi sarjan alkutaipaleella?
– Ei selkeästi, ainakaan avausottelussa Porissa. Ässät on oikeastaan ollut selvästi parempi tasan kahdessa erässä – molempien otteluiden toisessa erässä, kun matka vaihtoon on pidempi. Toisissa erissä Ässät on pystynyt jopa dominoimaan, mutta muutoin KalPa ei ole pelillisesti jäänyt ratkaisevasti jälkeen. Ässilläkin ovat kiekot vähän poltelleet, Palomäki näkee.
Maalinteko on ollut vaikeaa kuopiolaisille kahdessa ottelussa. Missä tökkii?
– Tähän riittäisi kaksi sanaa, Antti ja Raanta. Mutta se olisi Ässien puolustuksen aliarvioimista. Porilaiset ovat pelanneet hullunraivolla kaksinkamppailuissa, eikä KalPa ole saanut tuumaakaan ilmaiseksi. Ylipäätään Ässien paketti on viisikkotasolla erittäin tiivis, ja joukkue pelaa erittäin kurinalaisesti. KalPan on erittäin vaikea päästä kunnon maalipaikoille. Jos laukaukset tulevat vähänkin huonommasta kulmasta, eikä maalinteon tukitoimia ole riittävästi, Raannalle ei voi tehdä maaleja kuin onnekkailla pompuilla. Ja sellainen KalPan ainoa maali sarjassa on ollutkin.
Sarja jatkuu lauantaina Porissa. Onko KalPa silloin pakkovoiton edessä?
– On, ilman muuta. Tuomarit ovat sallineet yllättävän paljon jälkipeliä vihellysten jälkeen, mikä on ollut Ässien etu. Jos Ässät tekee KalPan elämän yhtä tukalaksi myös kolmannessa ottelussa, turhautumista on odotettavissa. Siitä tapahtumaketju jatkuu niin, että viime vuoden muistot puskevat KalPan pelaajien mieliin ja sarja on taputeltu. Mutta kun kaikki hehkuttavat Raantaa, on huomautettava, että myös KalPan maalivahti Mikko Koskinen on ollut erittäin hyvä ottelusarjassa. KalPalla on ehdottomasti hyvät mahdollisuudet voittoon Porissa. Ja sen jälkeen ottelusarja on täysin auki.
Ilari Savonen (@ilarisavonen)
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Mestis-seura pelaajakaupoilla – HIFK:n hyökkääjä haaviin!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Liiga-seura hankki suomalaisjärkäleen Pohjois-Amerikasta – takana viisi vuotta rapakon takana
- MM-kultamitali varastettiin – IS: Jesse Puljujärvellä on nyt yksi toive
- NHL-supertähti vaatii siirtoa – vain nämä kolme seuraa kelpaavat!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!