KalPan huippulupaus Kasperi Kapasella riittää pelikiireitä
Kuopiossa KalPan riveissä on saatu talven aikana ihmetellä kaksin kappalein Kapasia. Heistä nuorempi, Kasperi Kapanen, on murtautumassa näyttävällä tavalla liigaympyröihin.
16-vuotias hyökkääjä on pelaajaprofiililtaan maalien sylkijä, mutta SM-liigassa tärkein oppi on löytynyt kaukalon toisesta päästä.
– Osaan pelata hyökkäyssuunnassa ja siellä pitää saada jalat liikkeelle, sekä pitää pystyä ampumaan. Samalla pitää olla huolellinen omassa päässä, nuorempi Kapanen painottaa SuomiKiekko-sivustolle.
– Tärkein juttu on kuitenkin se, että puolustuspelaaminen hoituu. Muuten ei pääse pelaamaan.
Vaikka painotuksena on olla huolellinen omassa päässä, ei pelityyliä ole ollut järkeä muuttaa.
– Luistelee, taklaa, ampuu ja käyttää vahvuuksiaan kiekon kanssa. Sitten samalla hoitaa niitä pieniä asioita puolustuspäässä, Kapanen kertaa.
Maaliputkessa
Tähän mennessä Kapanen on pelannut 11 ottelua KalPan riveissä. Viimeisimmissä otteluissa laituri on löytänyt todellisen maalivireen, sillä menossa on nyt kolmen ottelun maaliputki. Henkilökohtaiset onnistumiset maistuvatkin ymmärrettävästi. – Tuntuuhan se toki hyvältä, kun on pohjimmiltaan maalintekijä. Hienompaa on kuitenkin se, että voitetaan näitä pelejä samalla. Kapasella kiireitä riittää juuri parhaillaan. SM-liigan lisäksi pelejä on tarjolla A-junioreiden puolella. – Nyt mennään kahdessa joukkueessa. Se on aina aikalailla peliä edeltävä ilta, kun tulee viestiä siitä, että missä ollaan mukana, Kapanen kertailee viitaten kevään kiireisiin. – Aina kun pääsee pelaamaan, niin se on hyvä juttu, nuori lupaus kuitenkin painottaa. Ilari Savonen (@ilarisavonen), LahtiLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Mestis-seura pelaajakaupoilla – HIFK:n hyökkääjä haaviin!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Liiga-seura hankki suomalaisjärkäleen Pohjois-Amerikasta – takana viisi vuotta rapakon takana
- MM-kultamitali varastettiin – IS: Jesse Puljujärvellä on nyt yksi toive
- NHL-supertähti vaatii siirtoa – vain nämä kolme seuraa kelpaavat!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!