HIFK-vahti Joni Ortio: ”Paras peli tässä sarjassa tunnelmaltaan ja meiltä”
Kuva: Juha Tamminen
Selkä seinää vasten maanantain Tappara-kotiotteluun lähtenyt HIFK onnistui kääntämään voiton itselleen lukemin 3-2 ja viemään sarjan vähintään viiteen otteluun.
Maanantain kamppailun jälkeen HIFK:n maalilla jälleen loistavia venytyksiä tehnyt Joni Ortio olikin erittäin tyytyväinen.
– Mun mielestä paras peli tässä sarjassa tunnelmaltaan ja meiltä, Ortio tiivisti SuomiKiekko-sivustolle pelin annin.
– Lentävän startin saimme ja ei olisi voinut parempaa toivoa. Mutta hyvä peli meiltä, 21-vuotias jatkoi.
Yksi iso tekijä punanuttujen vahvan alun takana oli taklauspeli. Ukkoa kaatui ja yleisö syttyi. Sitä Ortion olikin helppo hehkuttaa.
– Niillä alun taklauksilla saatiin koko jengi messiin tuolta. Ei ole mitään sen makeampaan kuin pelata Nordiksen yleisön edessä, kun ne kaikki ovat mukana.
HIFK:n 2-1-johtomaalin jälkeen Tappara pystyi nousemaan kuitenkin nopeasti tasoihin. Sitä takaiskua punanunut eivät jääneet liikaa harmittelemaan, vaan tekeminen jatkui vahvana tuoden lopulta voittomaalin.
– Jos olisimme siihen jääneet kiinni tai jäisimme kiinni, niin emme olisi edes tässä kohtaa. Noita sattuu ja hienosti tapettiin jäähy vielä sen jälkeen. Haluan ajatella sen niin, että saatiin momentum siitä ja sitä kautta voittomaali. Noh, pieni vahinko se oli, mutta hieno nousu, Ortio kertasi.
Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen
Mitä Ortio ajattelee selkä seinää vasten -tilanteesta? Lue siitä lisää myöhemmin SuomiKiekko-sivustolta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HIFK:n ex-puolustaja jatkaa uraansa mestarijoukkueessa
- Jussi Ahokas otti kantaa NHL-huhuihin – yksi vaihtoehto pois pöydältä
- Kulissipaljastus: Dylan Larkinin treidilista paisui jälleen – mukana uusia seuroja
- Jarmo Kekäläiseltä jättipäätös Buffalossa – tähtihyökkääjän tilanteesta iso paljastus
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Mestis-seura pelaajakaupoilla – HIFK:n hyökkääjä haaviin!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!