Tuomarit jälleen Tammisen hampaissa: ”Alkaa jo naurattaa”
Kuva: Juha Tamminen
Heinolan Peliitat jatkoi vahvoja otteita Mestiksen pudotuspeleissä, kun joukkue haki jo toisen vierasvoiton Kupittaalta.
Ottelun jälkeen tiukan kamppailun keskustelu siirtyi tuomareihin, kun TUTO-valmentaja Juhani Tamminen antoi palaa tuttuun tyyliinsä.
– Olen jo niin paljon seeproista puhunut, joten ajattelin olla vähän hiljempaa niistä, Tamminen aloitti.
– Sitten ne antaa hakata meidän kavereilta mailat päreiksi maalin edustalla, kun (Mikko) Vanninen seisoo samalla metrin päässä. No meidän kapteeni Antti Virtanen käy kysymässä, että näitkö ja saa vastaukseksi: ”No näin, mutta en viitsi antaa jäähtyä, koska siitä tulisi 5-3-tilanne.” Vetäkää siitä sitten omat johtopäätöksenne, Tamminen jatkoi.
”Mitta täynnä”
Tuomaritoiminta on saanut kokeneen kiekkomiehen mukaan jo uuden merkityksen. – Itselläni on ollut mitta jo pidempään täynnä näiden kavereiden kanssa. Tiedän, siellä on se kolmikko näiden taustalla. Nostan nämä esille, kunhan kausi on ohi. Myös Peliittojen tiukkaan puolustukseen perustuva pelitapa sai jonkin verran kritiikkiä turkulaiselta. – Olen huumorimies, mutta nyt alkaa jo naurattaa. En ole nähnyt koomisempaa ja törkeämpää toimintaa kuin tämä jääkiekon kehitys. – Kiekkoa vain lankin yli ja pitkän viskomista koko ottelu. Ja sillä voitetaan peli, joten mitä helvettiä, Tamminen ihmetteli. Kevättä kohden lämpenevä pudotuspelisarja saa jatkoa tiistaina, kun joukkueet iskevät neljännen kerran yhteen Heinolassa.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Liiga-seura hankki suomalaisjärkäleen Pohjois-Amerikasta – takana viisi vuotta rapakon takana
- MM-kultamitali varastettiin – IS: Jesse Puljujärvellä on nyt yksi toive
- NHL-supertähti vaatii siirtoa – vain nämä kolme seuraa kelpaavat!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Urheilucast: Jesse Puljujärven MM-kultamitali katosi – etsinnät alkoivat täällä
- Ykköstähti lähti luikkimaan – kiekkopomo raivostui ja haukkui Liiga-seuran: ”Menee noin keskinkertaiseen seuraan”
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!