SaiPan nuori hyökkääjä: ”Ei hirveän kaunista, mutta ei sen tarvitse ollakaan”
Kuva: Juha Tamminen
Tiukkaa kisaa pudotuspelipaikoista käyvä SaiPa nappasi torstaina todella isot pisteet mukaansa Oulusta voitettuaan Kärpät luvuin 5-2.
SaiPan ykkösketjuun Kärpät-otteluun noussut Jesse Mankinen saikin olla iloinen mies ottelun taottua.
– Ei ollut hirveän kaunista, mutta ei sen tarvitse ollakaan. Meiltä tehokasta pelaamista ja kiekotkin vähän pomppivat maalipaikoissa. Hyvä näin, Mankinen tuumasi SuomiKiekko-sivustolle.
SaiPan sankareina olivat erityisesti joukkueen maalivahti Miika Wiikman sekä joukkueen ykkösketju.
– Miika pelasi todella hyvin, Mankinen myönsi ollen tyytyväinen myös siihen, miten peli kulki Brad Moranin ja Jesper Piitulaisen kanssa ykkösketjussa.
– Hyvin saimme tilanteita aikaan ja omissa ei ollut mitään hätää.
Aurinkoa ja hyvää fiilistä
Mankinen itse palasi tiistaina TPS-ottelussa pienen tauon jälkeen takaisin tositoimiin. Noin viikon kestänyt huili kylkivaivan takia saattoi olla jopa hyväksi. – Sai lihaksille lepoa ja jalat kulkevat varmasti hyvin runkosarjan loppua ajatellen. Voitto Kärpistä torstaina Oulussa antoikin paljon positiivista tiukasti kymmenen joukkoon tavoittelevalle lappeenrantalaisryhmälle. – Kyllä tämmöiset voitot ruokkivat itseluottamusta. Tuolla kopissa on ollut hyvä fiilis koko kauden ajan. Nyt kun aurinko rupeaa pikku hiljaa paistamaan, niin fiiliskin paranee entisestään, 21-vuotias laituri hymyili. Ilari Savonen (@ilarisavonen), OuluLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Liiga-seura hankki suomalaisjärkäleen Pohjois-Amerikasta – takana viisi vuotta rapakon takana
- MM-kultamitali varastettiin – IS: Jesse Puljujärvellä on nyt yksi toive
- NHL-supertähti vaatii siirtoa – vain nämä kolme seuraa kelpaavat!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Urheilucast: Jesse Puljujärven MM-kultamitali katosi – etsinnät alkoivat täällä
- Ykköstähti lähti luikkimaan – kiekkopomo raivostui ja haukkui Liiga-seuran: ”Menee noin keskinkertaiseen seuraan”
- NHL jää taakse – suomalaishyökkääjä löysi uuden joukkueen!
- Liiga saa jäädä – HIFK:ta ja Ässiä edustanut kanadalainen löysi uuden seuran
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!