Keskiviikkona Pietarissa käynnistynyt Ruotsin EHT-turnaus lähti kotijoukkueen merkeissä liikkeelle, kun Venäjä kukisti Leijonat lopulta voittomaalikilpailussa lukemin 4-3.

Ottelun ratkaisijaksi nousi lopulta venäläistaituri Viktor Tihonov, jonka veivit jäivät illan ratkaisuksi.

Suomalaisten suurin nimi oli peräti kolme maalia iskenyt Juhamatti Aaltonen, jonka tasoitus vei suomalaiset viime hetkillä vielä jatkoajalle.

Suomen maalilla uran ensimmäisen maaottelunsa pelannut Atte Engren torjui illan aikana yhteensä 28 kertaa ja oli varsinkin jatkoajalla kentän parhaimmistoa varmoilla kopeillaan.