Leijona-pakki veti hetken maalivahtina: ”Sattui jotkut refleksit löytymään”
Leijonat päättivät Karjala-turnauksen iloisissa merkeissä, kun Ruotsi kaatui lauantain iltapelissä lopulta vahvan esityksen päätteeksi.
Päätöserässä Leijonien yhdeksi sankariksi nousi hieman yllättävä nimi. Puolustuksessa luutinut Juuso Hietanen paikkaili maassa pötköttänyttä Pekka Rinnettä ja nappasi tärkeän jalkatorjunnan.
– Sattui jotkut refleksit vielä löytymään, jotta sain luistimen kiekon tielle. Se oli vielä seurakaveri (Martin) Thörnberg, joten aika makeaan paikkaan sain luistimeni, Hietanen naureskeli SuomiKiekko-sivustolle.
Muuten ottelu oli Suomelta hyvä päätös turnaukselle. Varsinkin ottelun päätöserä oli kotijoukkueelta vahvaa tekemistä.
– Pelattiin taas hyvä peli ja saatiin paikkoja aikaiseksi. Kohtuullisen tasapainoinen esitys meiltä tänään. Ruotsikin pystyttiin pitämään pois sen kummemmilta paikoilta.
Kuittailua tiedossa
Karjala-turnauksessa tasaisesti läpi otteluiden pelannut Hietanen palaa seurakaverinsa Mikko Kousan kanssa jo sunnuntaina Venäjälle. Puolustaja naureskeli seurakaveri Thörnbergille olevan luvassa vähintään keskivahvaa kuittailua. – Sehän manaili jo jotain pelin jälkeen. Kai siitä jotain sanomista tulee, suomalainen lupaili. Muutenkin turnauksesta jäi puolustajan mukaan makoisa fiilis. Tshekki-kamppailun tappio korvattiin päätöspelin vahvalla vedolla. – Hyvä maku jäi kokonaisuutena. Aika paljonhan se on kiinni siitä viimeisestä pelistä. Nyt voi hyvin mielin jatkaa matkaa, puolustaja päätti. Ilari Isotalo(@IlariIsotalo), TurkuLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Liiga-seura hankki suomalaisjärkäleen Pohjois-Amerikasta – takana viisi vuotta rapakon takana
- MM-kultamitali varastettiin – IS: Jesse Puljujärvellä on nyt yksi toive
- NHL-supertähti vaatii siirtoa – vain nämä kolme seuraa kelpaavat!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Urheilucast: Jesse Puljujärven MM-kultamitali katosi – etsinnät alkoivat täällä
- Ykköstähti lähti luikkimaan – kiekkopomo raivostui ja haukkui Liiga-seuran: ”Menee noin keskinkertaiseen seuraan”
- NHL jää taakse – suomalaishyökkääjä löysi uuden joukkueen!
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!